Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän iltatee

Rohkenen väittää, että parhaita hovimestareita on kautta aikojen yhdistänyt muuan ominaisuus, jolle on vaikea tehdä oikeutta millään yksittäisellä sanalla mutta jota tavallisesti kutsutaan arvokkuudeksi. Häpeäkseni minun on tunnustettava, että kun Frodo-herra iltapäiväteen jälkeen ilmoitti olevansa lähdössä matkalle, minun oli mitä vaikein löytää sisältäni rahtuakaan tuosta ominaisuudesta, jota arvelin keränneeni kohtuullisen määrän pitkän urani aikana. Voidaan jopa sanoa, että tunsin tiettyä ahdistusta, ja vaikka kamppailinkin säästääkseni työnantajani omilta murheiltani, on selvää, että mielenkuohuntani jäi Frodo-herralta huomaamatta ainoastaan siksi, että hänen sydäntään painoi paljon suurempi taakka. Tein alustavat matkajärjestelyt vuosien ammatillisen kokemuksen suomalla rutiinilla, eleettömästi ja ripeästi. Illalla, kun kaikki oli tehty ja Frodo-herra oli vapauttanut minut päivän palveluksesta, vetäydyin huoneeseeni polttamaan piippua, mutta en saanut sitä syttymään. Aamupalaa valmistaessani totesin vasemman nimettömäni liikahtavan tahdottomasti muutamia kertoja, mikä johtui ilmeisesti hivenen rauhattomasta unesta. Vaikka noista ajoista on jo kauan, minun on edelleen mitä kiusallisinta myöntää sitä, minkä kuka tahansa tarkkaavainen henkilö havaitsee edellä kerrotusta: olin poissa tolaltani.