Vuorenseinämä suurenee silmissä hämmentävän nopeasti, kun Twin Otterimme lähestyy Tenzing-Hilaryn lentokenttää. Rinteen talot kasvavat äkkiä ja niiden pihoilla kävelevät ihmiset tuntuvat tulevan kosketusetäisyydelle. Sitten pyörät koskettavat asfalttia, ja seuraavassa hetkessä kone on jo pysähtynyt. Edessä kohoaa jyrkänne. Kiitorata on vain 527 metriä pitkä, ja siksi kenttää eivät voi käyttää aivan mitkä tahansa koneet.
Twin Otterin pilotit näyttävät mustine nahkatakkeineen ja silkkihuiveineen toisen maailmansodan hävittäjälentäjiltä. Meitä matkustajia on neljätoista, ja lisäksi koneessa on lentoemäntä, joka on jakanut vanua korvatulpiksi ja karkkeja. Istuimeni on niin kapea, että istun osittain tyhjän päällä, ja polveni ovat syvällä edessä olevan penkin selkänojassa. Ollaan kuin ruuhkabussissa.
2000-luvulla Luklan pienen kaupungin lentokentällä on sattunut ainakin seitsemän onnettomuutta, joissa on kuollut yhteensä 36 ihmistä, ja joku on sanonut paikkaa maailman vaarallisimmaksi kentäksi. Kiitoradan lyhyyden lisäksi sää on oikukas. Nyt taivas on aivan kirkas.
Lähes kaikki Khumbun alueen vuorille pyrkivät kiipeilijät lentävät Luklaan ja jatkavat sieltä jalan. Meidän kohteemme on Mt. Meran keskihuippu 6461 metrin korkeudessa. Nepal on aika mäkinen maa: näitä kuusitonnisia vuoria on siellä yli 250. Siihen päälle sitten seitsemän- ja kahdeksantonniset.
Tekstit
