Mun isän' oli sotamies ja
nuori, kauniskin,
jo viisitoista vuotisna hän astui
rivihin.
Luin reissussa kahta kirjaa
lapsisotilaista. P. W. Singerin kirjassa Children at war (2006)
käsitellään ilmiötä
yleisesti, ja Paul Raffaelen kirja Kony and the LRA: Stories from the
children (2012) keskittyy erityisesti LRA:n lapsisotilaisiin. Reissun
jälkeen olen katsonut uudelleen kahta elokuvaa, joissa
käsitellään samoja aiheita. Blood Diamond
on ison budjetin Hollywood-elokuva, paikoin lähelle
melodraamaa horjahteleva mutta silti yllättävän
realistinen, kun taas Johnny Mad Dog on miltei dokumentaarinen,
puistattavan todentuntuinen pienen budjetin indie-elokuva, jossa
sotilaita näyttelevät lapset ovat pelottavan
uskottavia rooleissaan. Jälkimmäinen on
väkevämpi ja jää
pyörimään mieleen. Muutenkin on tullut
pohdittua tätä lapsisotilasasiaa.
Onni Kokko oli 14-vuotias
haavoittuessaan kuolettavasti Tampereen taistelussa 1918. Siihen
aikaan lapsi saattoi joutua aikuisten töihin ja lapsuus
ylipäänsä oli vähemmän
suojattua, mutta kiväärit olivat vielä sen
verran painavia, ettei kuka tahansa vesseli voinut ryhtyä
sotilaaksi. Nykyajan rynnäkkökivääriä
jaksaa käytellä vähän
keskenkasvuisempikin taistelija, ja tämä on
huomattu joka puolella maailmaa.
90-luvun Sierra Leonessa 80 %
sissijärjestö RUF:n taistelijoista oli
7-14-vuotiaita. Kongon 1990-luvun lopulla vallanneessa Laurent
Kabilan sissiarmeijassa oli arviolta 10 000 lapsisotilasta, ja
heitä palveli jopa hänen henkivartiostossaan. Yksi
heistä ampuikin hänet 2001.
Lapsi saattaa monessa suhteessa olla
pelottavan tehokas taistelija, ja siviilien kerrotaan usein
pelkäävän lapsisotilaita enemmän
kuin aikuisia, koska lapset ovat armottomampia ja arvaamattomampia,
he saattavat tehdä mitä tahansa. Lapsella ei ole
omaisuutta, jälkikasvua tai puolisoa, joiden
menettämistä hänen pitäisi
murehtia, eikä hän välttämättä
ymmärrä pelätä kuolemaa, koska
koko touhu voi vaikuttaa hänestä pelkältä
jännittävältä leikiltä.
Kun on hyvin nuorena altistettu väkivallalle ja pakotettu
vahingoittamaan muita, normaalit moraaliset
säätelyjärjestelmät
jäävät kehittymättä ja
lapsisotilaasta kasvaa raaka ja sumeilematon. Lapsisotilas on
myös halpa, palkkaa ei usein tarvitse maksaa ollenkaan.
Monissa sodissa lapsia on liittynyt
armeijaan vapaaehtoisesti, yksinkertaisesti saadakseen ruokaa.
Myös suuret lupaukset houkuttavat: liittyjille luvataan
naisia, kunhan ikää vähän kertyy,
ja kunniaa, mainetta, osallisuutta urotekoihin, muiden arvonantoa ja
ryöstösaalista. Kiväärin saaminen
käteen voi tarjota lapselle voimantunteen, joka voi olla
ratkaiseva seikka sellaiselle, joka on tottunut olemaan voimaton
uhri. Myös ryhmään kuulumisen ja
hyväksynnän tunteet ovat monelle
tärkeitä, ja mielikuvissa sotilaalle on tarjolla
sankarillisia johtajan, valloittajan ja suojelijan rooleja.
LRA ei kierrä
kyselemässä kylän lapsilta, haluaisiko
joku ryhtyä sotilaaksi, vaan hyökkää
yöllä kylään, tappaa aikuiset ja
vie lapset mennessään. LRA:n pahimman terrorin
vuosina 90-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa kymmenettuhannet
pohjoisugandalaiset lapset kävelivät iltaisin
kaupunkeihin turvaan kylähyökkäyksiltä,
nukkuivat tilapäismajoituksissa, kaduilla tai juuri
tällaisten lasten auttamista varten perustetuissa
keskuksissa ja palaavat taas aamulla kotikyliinsä koulua
varten.
Kony värvää
lapsia, koska heidät voi muovailla millaisiksi haluaa, ja
hän vieroksuu kouluja käyneitä.
Värvätyn siteet entiseen
elämäänsä katkaistaan: hänet
pakotetaan tekemään niin häpeällisiä
tekoja, ettei häntä enää
hyväksytä takaisin omiensa joukkoon, ja
hänelle annetaan uusi nimi, joka konkretisoi
uudelleensyntymän LRA-sotilaana. Sotanimien käyttö
on ollut tyypillistä myös Liberiassa ja Sierra
Leonessa, missä ovat vaikuttaneet muiden muassa eversti One
More War, luutnantti Dirty Bathe ja Blood Never Dry.
Monesti lapsi pakotetaan tai huijataan
tekemään pahaa omalle yhteisölleen tai
perheelleen. Joskus on surmattava omia perheenjäseniä,
mieluiten vanhemmat, tai naapureita. Joskus täytyy
osallistua oman kylän polttamiseen. Hirveimpiä ovat
kertomukset kaapattujen lasten marssituksesta kotikylistään
Pohjois-Ugandassa Sudanin puolella sijaitseviin LRA-tukikohtiin.
Matka on kestänyt viikkoja, ja heikoimmilta on ennen
pitkää kestävyys loppunut. Moni on
myös yrittänyt karata. Muut lapset on pakotettu
ensin surmaamaan uuvahtanut tai pakoa yrittänyt toverinsa
kepein, viidakkoveitsin tai puremalla ja sitten
keittämään ja syömään
hänen ruumiinsa.
Kun siteet menneeseen on katkaistu,
lapsi ei enää yritä niin helposti karata.
Häntä hyljeksivät kaikki muut paitsi
hänen oma yksikkönsä.
Koulutus ja sitä seuraava
palvelus on väkivaltaista ja julmaa. Pienistäkin
rikkeistä rankaistaan kepiniskuilla, silpomisella tai
kuolemalla, ja rangaistuksen panevat toimeen omat kaverit. Jokaisen
on surmattava omin käsin joku, ennen kuin lasketaan oikeaksi
sotilaaksi, ja monesti on myös juotava uhrin verta.
Vähä vähältä lapsesta
kitketään enin myötätunto ja
sääli ja hänestä muokataan
tottelevainen ja tunnoton tappaja. Pelottomuutta ja
häikäilemättömyyttä
voidaan vielä vahvistaa huumeilla tai viinalla.
Yksi LRA:n ensimmäisistä
massasieppauksista tapahtui 1996. 139 lasta kaapattiin St. Mary's
College -tyttökoulusta ja vietiin LRA:n tukikohtaan Sudanin
puolelle. Musevenin sotilaat ajoivat takaa mutta joutuivat
pysähtymään rajalla. Italialainen nunna,
sisar Rachele vaelsi pitkän matkan Konyn puheille ja
onnistui neuvottelemaan 109 tyttöä vapaaksi. Loput
30 jäivät, eikä kaikkien kohtaloa
tiedetä tänäkään
päivänä.
LRA tekee kaappaamistaan
tytöistä joskus sotilaitakin, toisinaan kantajia,
kokkeja ja muita työntekijöitä, mutta
etenkin kauneimmat tytöt varataan johtajien vaimoiksi.
Lapsisotilaista 10-25 prosenttia on tyttöjä. Kony
haluaa, että hänen uuden puhtauden valtakuntansa
pojat ja tyttäret ovat hänen sotilaidensa ja
heidän lapsivaimojensa jälkeläisiä,
joten lasten hankkimiseen kannustetaan. Joissain muissa
sissijärjestöissä, kuten esimerkiksi
Kolumbian FARCissa, raskaaksi tulemista ei katsota hyvällä:
on tehtävä abortti tai annettava vauva pois.
LRA:ssa lapset vain sitovat tytöt tiukemmin ryhmän
jäseniksi ja tarjoavat pitkällä
aikavälillä rekrytointipotentiaaliakin.
Kaikkiaan LRA on 25 vuoden aikana
kaapannut arviolta 30 000 lasta Ugandassa, Kongon demokraattisessa
tasavallassa, Keski-Afrikan tasavallassa ja Sudanissa (nyttemmin
Etelä-Sudanissa). Osa heistä on karannut, osan on
Ugandan armeija vapauttanut, monet ovat jääneet
sille tielleen. Armeija on vapauttanut lapsisotilaita ja -vaimoja
LRA:n käsistä iskemällä leireihin
taisteluhelikoptereilla, ampumalla kaikkea mikä liikkuu ja
viemällä henkiinjääneet
vastarinnan laannuttua pakolaisleireille.
Karanneiden tai armeijan vapauttamien
lapsivaimojen kohtalo ei ole sen parempi kuin lapsisotilaidenkaan:
heitä ei tyypillisesti enää huolita
vanhaan kotikyläänsä, ja useimmat
päätyvät prostituoiduiksi. Vapautetuista
lapsisotilaista osa kelpaa sotaväkeen, ja Ugandan armeija
saattaa jopa katsoa olevansa hyvätekijä
tarjotessaan työpaikan lapsisotilaalle, jota ei muualle
huolita.
LRA:sta irti päässeiden
lasten palauttaminen takaisin yhteiskunnan jäseniksi vaatisi
paljon enemmän resursseja kuin alueen maat tulevat siihen
uhraamaan. Yritystä on: perinnetansseilla ja -lauluilla
tavoitellaan muistikuvia menetetystä lapsuudesta, ja lapset
yritetään saada puhumaan kokemuksistaan, tai
piirtämään niitä. Heille
kerrotaan, etteivät heidän hirmutekonsa ole
heidän omaa syytään vaan heidän
kaappaajiensa. Parhaiten toipuvat ne, jotka kykenevät
puhumaan teoistaan rehellisesti. Monelle nuorellemiehelle voi
kuitenkin olla kovaa luovuttaa ase ja palata aikuisten ehdoilla
eläväksi lapseksi, vaikka Raffaelen
haastattelemista moni vannoikin, ettei halua enää
ikinä nähdä aseita.
Kun viisitoista
vuotta vaan ma kerran täyttää saan,
samaanpa käyn mä taisteluun ja
nälkään, kuolemaan.
Miss' ankarimmin
luodit soi,
taajimmin tulta salamoi,
en sinne
käymätt' olla voi
tiet' isäin
astumaan.
(Runeberg: Vänrikki Stoolin
tarinat / Sotilaspoika, suom. Paavo Cajander)