Joseph Konyn johtaman sissiliikkeen
nimeksi tuli 1987 Herran vastarinta-armeija, englanninkieliseltä
lyhenteeltään LRA. Kuten nimi vihjaa, uskonto on
keskeisessä asemassa järjestön
toiminnassa, ja rukoushetket kuuluvat päivittäiseen
rutiiniin. Kony on julistanut, että acholien oman valtion
perustettuaan hän tekee kymmenestä
käskystä perustuslain. Sittemmin
sääntökirjaan on lisätty
yhdestoista käsky, jonka mukaan on kiellettyä ajaa
pyörällä perjantaisin, ja käskyn
rikkomisesta saatetaan rankaista kuolemalla.
Kristinusko on ollut Konyn opin
pohjana, mutta hän on ottanut aineksia myös
islamista, paikallisista heimouskomuksista ja omista
näyistään. Hänen kerrotaan
pitävän saarnatessaan arabityylistä kaapua
ja edellyttävän perjantain pyhittämistä
ja sianlihasta kieltäytymistä. Näillä
ratkaisuilla on ilmeisesti pyritty miellyttämään
Sudanin muslimijohtoa, joka on ajoittain tukenut LRA:ta.
Puhtautta korostetaan samalla tavalla
kuin Alice Auman aikana, ja rikkomuksista rankaistaan ankarasti.
Esiaviollinen seksi ja aviorikos johtavat teloitukseen, ja
kuolemantuomion syyksi saattaa riittää jo se,
että poika ja tyttö puhuvat keskenään,
ellei Kony sitten ole antanut kyseistä tyttöä
pojan vaimoksi. Tiukka sukupuolikuri tuntuu tietysti
tekopyhältä, kun ajattelee, että liike
kaappaa pikkutyttöjä ja tekee heistä
upseerien ”vaimoja”, usein käytännössä
seksiorjia, välittömästi kuukautisten
alettua. Ylimmillä johtajilla voi olla kymmeniä
tällaisia lapsivaimoja. Konyn sanotaan
pelkäävän kovasti AIDSia ja ottavan siksi
vaimoikseen vain neitsyitä. Puhtauden takia LRA värvää sotilaikseenkin vain lapsia.
Konyä on jahdattu jo
neljännesvuosisata, siitä viisitoista vuotta
hyvinkin aktiivisesti, ja koska kiinniottoyritykset ovat
epäonnistuneet, hänen maineensa voimakkaiden
henkien suojelemana profeettana on kasvanut. Monet hänen
vangiksi joutuneet alaisensa ovat kertoneet ihaillen, kuinka
Konyllä on ihmeellinen kyky vainuta lähestyvä
hyökkäys, ja Kony itse on sanonut henkioppaidensa
varoittavan häntä. Veikkaisin kuitenkin, että
hänen henkioppaansa liikkuvat Ugandan hallituksen joukkojen
mukana ja käyttävät varoittamiseen
huomattavasti maallisempia konsteja kuin telepatiaa, jolla Kony on
sanonut neuvottelevansa presidentti Musevenin kanssa.
Eri lähteissä on
erilaisia tietoja hengistä, joiden sanotaan avustavan
Konyä, mutta yksi niistä on joka tapauksessa Alice
Auman hylännyt Lakwena. Toinen on acholien alueen
sairaalassa aikanaan työskennelleen italialaisen
lääkärin henki. Muita on
lähteestä riippuen noin kymmenen, niistä
kaksi kiinalaisia ja kolme amerikkalaisia henkiä. Yksi
amerikkalaisista on nimeltään Kuningas Bruce, ja
hän on ilmeisesti Bruce Leen henki. Toisella
amerikkalaisella on merkillinen nimi James Brickey Who Was He.
Puhtausaatteen lisäksi LRA on
perinyt Alice Aumalta tavan piirtää taistelijoihin
ristinmerkkejä pyhällä vedellä,
että vihollisen luodit muuttuisivat vedeksi ennen
osumistaan. Rynnäkkökiväärien
tehoa parannetaan sivelemällä niihin samat merkit
pähkinäöljyllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti