Viimeinen päivä Nyungwessa

Nyungwessa teimme seuraavana päivänä vielä yhden kymmenen kilometrin patikkaretken eräälle vesiputoukselle. Tällä kertaa porukassa olimme vain Paavo ja minä Narcissen lisäksi. Kiirettä ei pidetty. Polku laskeutui rauhallisesti alemmaksi metsäisten mäkien rinteitä, ja kun päästiin kukkuloiden välissä olevaan kapeaan laaksoon, kohina kuului jo selvästi. Laakson pohjalla kiemurteli vaatimaton joki, joka juoksunsa tässä vaiheessa oli raukea ja kiireetön. Ylitimme sen kävelysiltaa pitkin.

Narcisse kertoili kaikenlaista erityisesti linnuista, joita matkan varrella näimme, mutta osoitti meille myös mittarimatoja, joiden purema kuulemma oli varsin kivulias, sekä metsän isoimman hämähäkin. Hämähäkki oli jalkoineen ehkä kolme-neljä senttiä pitkä, joten mistään jättiläisestä ei ollut kyse.

Kuten joen alajuoksulla oli voinut päätellä, putous ei ollut suuren suuri vesimassansa puolesta, eikä se ollut kauhean korkeakaan, vähän toistakymmentä metriä. Se oli kumminkin hienossa paikassa jyrkkien kallioiden keskellä.

Emme nähneet puistossa ketään muita ihmisiä, ja kun etenemistahtikin oli niin maltillinen, tunnelma oli levollinen. Kuljimme metsästä poistuttuamme valtavien, säntillisesti hoidettujen teeplantaasien poikki ja jutustelimme Narcissen kanssa niitä näitä.

Tämä oli oikeastaan täydellinen päätös seikkailuille Kongon ja Ruandan viidakoissa.