Debre Damon luostari rakennettiin 500-luvulla lännenelokuvien tyylisen tasahuippuisen, jyrkkäseinäisen vuoren päälle. Paikkaa valittaessa on taidettu miettiä, ettei sivullisten pidä päästä luostariin omin luvin. Tänä päivänäkin ainoa virallinen sisäänkäynti on 15 metrin korkeudessa kallionseinämässä, ja sen tavoittaa vain köyttä pitkin kiipeämällä. Naiset eivät saa tulla luostariin lainkaan.
Portinvartija laskee paksun kiipeilyköyden lisäksi nahkaisen turvaremmen, joka laitetaan vyötäisille. Vartija pitää sitä kireällä, kun vieras kiipeää ylemmäksi. Vaikea sanoa, kuinka paljon se auttaisi, jos loppumatkasta oikeasti lipeäisi. Vartijakaan ei ole mikään iso mies, voisi tulla mukana vähän tiukemmasti nyppäämällä.
Kiipeämistä piti kokeilla. Seinämä on likimain pystysuora mutta ei aivan tasainen, siinä on muhkuroita ja koloja. Se on kuitenkin satojen vuosien aikana hioitunut hyvin liukkaaksi.
Mahatauti toi oman lisämausteensa kiipeämiseen, ja olin tyytyväinen, ettei opas jäänyt seisomaan aivan suoraan alapuolelle, kun lähdin nousemaan. Jalansijoja oli harvassa ja seinämä oli niin liukas, että nousin lähinnä käsivoimin. Taudin takia energiaa ei ollut liiaksi, mutta kiipeäminen sujui. Kahden kolmanneksen jälkeen piti pysähtyä hetkeksi puuskuttamaan. Siinä vaiheessa olisi saattanut jänskättää, jos olisin katsonut alaspäin, mutta en katsonut. Viimeinen ponnistus oli punnertaminen sisään oviaukosta, joka oli vähän köyden kiinnityskohdasta sivussa. Siinä vaiheessa oli hankala löytää sopivia kädenpaikkoja eikä jaloille ollut tukevia sijoja, mutta jotenkin väänsin itseni ovenkarmien sisäpuolelle.
Itse luostarissa ei ollut erityisempää nähtävää. Pieni kirkko ja joukko asuinrakennuksia. Alas piti mennä taas samaa köyttä, ja vaikka se oli helpompaa kuin nouseminen, jalat lipsahtelivat moneen kertaan kiusallisesti. Tälläkään kertaa en pahemmin alaspäin katsellut ennen kuin olin lähellä maata.
Luostarin eräs varainhankintamuoto on pyhän veden tuotanto. Papit siunaavat luostarin kaivosta saatavan veden ja myyvät sitä ihmisille, jotka tulevat paikalle muovipulloineen ja keltaisine kanistereineen. Pyhä vesi auttaa kuulemma kaikenlaisiin vaivoihin. Tulomatkalla otimme kyytiin yhden sotilaan - jos sotilas viittilöi autoa pysähtymään, sitä kannattaa yleensä totella - ja paluumatkalla yhden papparaisen ja kaksi nuorta naista, jotka olivat hakemassa pyhää vettä. Hyväntahtoinen opas ja kannatettava asia, mitä sitä puolityhjällä autolla ajelemaan.
Portinvartija laskee paksun kiipeilyköyden lisäksi nahkaisen turvaremmen, joka laitetaan vyötäisille. Vartija pitää sitä kireällä, kun vieras kiipeää ylemmäksi. Vaikea sanoa, kuinka paljon se auttaisi, jos loppumatkasta oikeasti lipeäisi. Vartijakaan ei ole mikään iso mies, voisi tulla mukana vähän tiukemmasti nyppäämällä.
Kiipeämistä piti kokeilla. Seinämä on likimain pystysuora mutta ei aivan tasainen, siinä on muhkuroita ja koloja. Se on kuitenkin satojen vuosien aikana hioitunut hyvin liukkaaksi.
Mahatauti toi oman lisämausteensa kiipeämiseen, ja olin tyytyväinen, ettei opas jäänyt seisomaan aivan suoraan alapuolelle, kun lähdin nousemaan. Jalansijoja oli harvassa ja seinämä oli niin liukas, että nousin lähinnä käsivoimin. Taudin takia energiaa ei ollut liiaksi, mutta kiipeäminen sujui. Kahden kolmanneksen jälkeen piti pysähtyä hetkeksi puuskuttamaan. Siinä vaiheessa olisi saattanut jänskättää, jos olisin katsonut alaspäin, mutta en katsonut. Viimeinen ponnistus oli punnertaminen sisään oviaukosta, joka oli vähän köyden kiinnityskohdasta sivussa. Siinä vaiheessa oli hankala löytää sopivia kädenpaikkoja eikä jaloille ollut tukevia sijoja, mutta jotenkin väänsin itseni ovenkarmien sisäpuolelle.
Itse luostarissa ei ollut erityisempää nähtävää. Pieni kirkko ja joukko asuinrakennuksia. Alas piti mennä taas samaa köyttä, ja vaikka se oli helpompaa kuin nouseminen, jalat lipsahtelivat moneen kertaan kiusallisesti. Tälläkään kertaa en pahemmin alaspäin katsellut ennen kuin olin lähellä maata.
Luostarin eräs varainhankintamuoto on pyhän veden tuotanto. Papit siunaavat luostarin kaivosta saatavan veden ja myyvät sitä ihmisille, jotka tulevat paikalle muovipulloineen ja keltaisine kanistereineen. Pyhä vesi auttaa kuulemma kaikenlaisiin vaivoihin. Tulomatkalla otimme kyytiin yhden sotilaan - jos sotilas viittilöi autoa pysähtymään, sitä kannattaa yleensä totella - ja paluumatkalla yhden papparaisen ja kaksi nuorta naista, jotka olivat hakemassa pyhää vettä. Hyväntahtoinen opas ja kannatettava asia, mitä sitä puolityhjällä autolla ajelemaan.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti