Yksi Konso-heimon vanhoista kylistä nimettiin pari vuotta sitten Unescon maailmanperintökohteeksi. Konsojen erityisosaamista on peltojen pengertäminen, jota ilman seutu olisi liian kumpuilevaa kunnon maanviljelykselle. Pengerten avullakin sarat ovat kapeita, eikä niille voi tuoda lehmiä tai muita elikoita kiskomaan auraa, maa täytyy muokata käsin, kylvämisestä puhumattakaan.
Kylä sijaitsee korkealla mäellä. Sen ympärille rakennettiin kivimuuri. Kun kylä laajeni, tehtiin toinen muurikehä ja myöhemmin vielä kolmas. Sisin on korkein, koska sen rakennushetkellä lähistöllä oli eniten kiviä. Nykyään kylässä asuu kolmisentuhatta ihmistä.
Maasturi jätettiin matkan päähän. Jatkoin matkaa kaksistaan paikallisen oppaan Chuchun kanssa. Oli keskipäivä, ja valtaosa väestä oli pelloilla töissä. Ensin tuli vastaan pari pikkulasta, sitten jokunen nuori nainen. Kylä koostui savimajoista, joiden olkikatot olivat niin vahvoja, että kestivät oppaan mukaan 60-70 vuotta. Katon huippuna oli usein saviruukku pitämässä ylimpiä olkia yhdessä, mutta rikkaimmilla saattoi olla myös strutsinmunia, koska niitä on vaikea saada. Pihapiirissä oli useita rakennuksia, joista osa oli eläimiä varten. Pihapiirin ympärillä oli risuaita.
Chuchu näytti tietä yhteisötalolle, jollaisia kylässä oli useita. Näissä taloissa yöpyvät ensisijaisesti nuoret naimattomat miehet, joiden tehtävänä on olla valmiina esimerkiksi torjumaan hyökkääjiä ja sammuttamaan tulipaloja. Talon alla on aivan sileiksi kuluneita kiviä, joilla voi makoilla; itse taloon eli varsinaiseen nukkumatilaan noustaan lattiassa olevasta aukosta.
Yhteisötalon kivillä istuskeli nyt pari vanhusta, joiden kanssa sovin parin kuvan ottamisesta. Kaikissa Omo-laakson kylissä heimolaiset odottavat maksua valokuvaamisesta. Hinta on 2-10 birr eli 10-50 senttiä. Toinen vanhuksista oli jo sokea, oppaan mukaan yhdeksänkymppinen. Hän kääriytyi kuvausta varten parhaaseen vilttiinsä.
Yhteistötalojen lisäksi konsojen kylissä on ainakin kahdenlaisia muita kokoontumispaikkoja. Suurella aukiolla käsitellään koko heimoa koskettavia asioita ja suoritetaan miehuuskokeita. Pienemmällä aukiolla vannotaan, annetaan tuomioita ja suoritetaan miehuuskokeita. Vannominen tarkoittaa konsoilla kiistan ratkaisemista siten, että osapuolet vannovat ottavansa Jumalan rangaistuksen itsensä ja sukunsa päälle, jos ovat väärässä. Jos jompikumpi itse tai yleensä ensin hänen sukunsa kohtaa lähiaikoina epäonnea, hänen täytyy tunnustaa kylänvanhimmille ja kiistakumppanilleen olleensa väärässä.
Kylänvanhimmilla ei ole enää nykyaikana samanlaista tuomiovaltaa kuin ennen, koska Etiopian laki koskee heimojakin. Perinteinen rangaistus esimerkiksi murhasta oli aikanaan elävältä hautaaminen ja toisen talon polttamisesta elävältä polttaminen. Vanhoja henkiuskontoja harjoittaa edelleen viidennes heimolaisista. Loput ovat protestantteja, sillä eurooppalaiset lähetyssaarnaajaat - Etelä-Etiopian tapauksessa esimerkiksi ruotsalaiset - tulivat näille main käännytysaikeissa ennen Pohjois-Etiopian ortodokseja.
Miehuuskokeessa kokelaan täytyy nostaa maasta iso kivi ja pyöräyttää se päänsä yli maahan. Ilman miehuuskokeen suorittamisesta mies ei voi mennä naimisiin. Kokeilin kiveä vannontapaikalla ja sain sen pääni yli, joten minusta tuli avioliittokelpoinen. Suurella aukiolla olleet kaksi miehuuskiveä näyttivät minusta selvästi pienemmiltä kuin vannontapaikan kivi, joten pojasta voi konsojen kylässä tulla mies vähän pienemmälläkin vaivalla, jos on fiksu ja onnistuu järjestämään miehuuskokeensa oikealle aukiolle.
Kummallakin aukiolla sekä päällikön pihapiirissä on sukupolvipuu. Se on nippu yhteensidottuja salkoja, joka kertoo yhteisön tai suvun iän. Nippuun lisätään kahdeksantoista vuoden välein uusi salko, ja samalla kylässä suurin vastuu siirretään aina uudelle sukupolvelle.
Opas kutsui minut istumaan enonsa pihapiiriin, jossa oli meneillään oluenjuonti. Paikallinen käyneestä sorghumista tehtyä juomaa myytiin 2 birrin hintaan per kalebassi. Kymmenellä sentillä sai siis tuopillisen, ja opas totesikin, että iltapäivisin väki alkaa olla aika tuiterissa.
Konso-sanastoa:
hei, mitä kuuluu = attanagaita
vastaus, kun toinen sanoo attanagaita = nagaita
kiitos = wakarashu
hyvää jatkoa = olla

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti