Dorze-heimon maille noustaan jyrkkää kiemurtelevaa tietä. Jossain vaiheessa ympäristön muodot alkavat kadota utuun. Muuleja ja ihmisiä ilmestyy aavemaisesti näkyviin aivan lähellä, kun auto etenee pilven sisällä. Välillä säikyn, ehtiikö ajaja huomaamaan kaikki.
Aaseja ei ole, sillä täällä tarvitaan kuulemma vahvempia kuormajuhtia. Muulit ja joskus hevosetkin tekevät työt, mutta ne ovat kalliita ja siksi harvalukuisempia kuin aasit alempana.
Opas johdattaa kylän ensimmäiseen pihapiiriin. Aidatun pihan keskellä kohoaa suuri talo, oppaan mukaan 10-12-metrinen. Sen runko on kovaa puuta, esimerkiksi eukalyptuspuuta, ja päällys bambua. Talo on rakennettu elefantin muotoiseksi: ylhäällä kaksi savuaukkoa ja niiden ylle kääntyvät lipat ovat elefantin silmät, ja niiden välissä kulkee harjanne, joka on sen kärsä. Opas kertoo, että talo rakennetaan korkeaksi, koska termiitit ja laho syövät sen juuria. Termiitit kuulemma järsivät seiniä vain alaosasta niin, että talo vähitellen madaltuu metrikaupalla, kunnes pihapiiriin tarvitaan uusi päärakennus ja vanhasta tulee varasto tai nuorenparin ensiasunto. Talo voi kestää 80 vuottakin, ilmeisesti jos on rakennettu tarpeeksi korkeaksi. Jäi vähän hämäräksi, miten tämä oikeasti menee. Voin kuvitella, kuinka talon alta alkaa lentää sahanpurua korkeassa kaaressa ja talo hupenee Disney-tyyliin silmissä.
Sisällä vieraalle tarjotaan kahvia ja… paistettuja pähkinöitä? En ole varma. Katto jää pimeään, mutta savuaukot näkyvät valopisteinä. Väliseinä erottaa talonväen kotieläimistä. Lammas kurkistaa sen toisen pään takaa, lehmä syö heinää selkäni takana.
Kun kahvit on juotu, minut johdatetaan ulos, missä mummo havainnollistaa kehräämistä. Dorzet tunnetaan kudonnaisistaan, ja työnjako on sellainen, että naiset kehräävät ja miehet kutovat. Heimon omat värit ovat musta, joka viittaa ihonväriin, keltainen, joka symboloi viljaa, ja punainen, joka edustaa verta.
Kahvia tarjonneen talon väki tulee näyttämään, kuinka etiopianbanaanista tehdään koche-leipää, jota aiemmin söin kitfon kanssa. Nainen raastaa teroitetulla bambuputkella etiopianbanaanista - en huomannut, mistä kasvin osasta - kosteaa vaaleaa jauhetta ja sulloo sen sitten ilmatiiviiseen maanalaiseen käymisastiaan. Käyminen vie kuukausia, jos oikein ymmärsin, minkä jälkeen jauheesta vaivataan taikinaa ja taikinasta paistetaan kohottamattomia koche-leipiä.
Kun havainnollistus on edennyt näin pitkälle, tajuan vasta, että tämä osa kylästä on räätälöity turisteja varten. Vaikutelma saa vahvistuksen, kun tutustumiskierroksen seuraava kohde on kylän osa, jossa on lukollisia bungaloweja yöpymishaluisille matkalaisille, informaatiokeskus ja myyntipiste. Tässä vaiheessa saapuvat paikalle kylän kutojien edustajat. Ostan heiltä liinan, jossa on heimon omat dramaattiset värit.
Tansaniassa oli maasai-kyliä, jotka on tehty kokonaan turisteja varten. Tämä oli oikea kylä, johon vain oli rakennettu turistiosa, mutta kyllä se silti vähän harmitti. Mielenkiintoinen heimo kuitenkin, ja tyypit olivat sympaattisia eivätkä liian tyrkkyjä myyntitoiminnassaan.
Aaseja ei ole, sillä täällä tarvitaan kuulemma vahvempia kuormajuhtia. Muulit ja joskus hevosetkin tekevät työt, mutta ne ovat kalliita ja siksi harvalukuisempia kuin aasit alempana.
Opas johdattaa kylän ensimmäiseen pihapiiriin. Aidatun pihan keskellä kohoaa suuri talo, oppaan mukaan 10-12-metrinen. Sen runko on kovaa puuta, esimerkiksi eukalyptuspuuta, ja päällys bambua. Talo on rakennettu elefantin muotoiseksi: ylhäällä kaksi savuaukkoa ja niiden ylle kääntyvät lipat ovat elefantin silmät, ja niiden välissä kulkee harjanne, joka on sen kärsä. Opas kertoo, että talo rakennetaan korkeaksi, koska termiitit ja laho syövät sen juuria. Termiitit kuulemma järsivät seiniä vain alaosasta niin, että talo vähitellen madaltuu metrikaupalla, kunnes pihapiiriin tarvitaan uusi päärakennus ja vanhasta tulee varasto tai nuorenparin ensiasunto. Talo voi kestää 80 vuottakin, ilmeisesti jos on rakennettu tarpeeksi korkeaksi. Jäi vähän hämäräksi, miten tämä oikeasti menee. Voin kuvitella, kuinka talon alta alkaa lentää sahanpurua korkeassa kaaressa ja talo hupenee Disney-tyyliin silmissä.
Sisällä vieraalle tarjotaan kahvia ja… paistettuja pähkinöitä? En ole varma. Katto jää pimeään, mutta savuaukot näkyvät valopisteinä. Väliseinä erottaa talonväen kotieläimistä. Lammas kurkistaa sen toisen pään takaa, lehmä syö heinää selkäni takana.
Kun kahvit on juotu, minut johdatetaan ulos, missä mummo havainnollistaa kehräämistä. Dorzet tunnetaan kudonnaisistaan, ja työnjako on sellainen, että naiset kehräävät ja miehet kutovat. Heimon omat värit ovat musta, joka viittaa ihonväriin, keltainen, joka symboloi viljaa, ja punainen, joka edustaa verta.
Kahvia tarjonneen talon väki tulee näyttämään, kuinka etiopianbanaanista tehdään koche-leipää, jota aiemmin söin kitfon kanssa. Nainen raastaa teroitetulla bambuputkella etiopianbanaanista - en huomannut, mistä kasvin osasta - kosteaa vaaleaa jauhetta ja sulloo sen sitten ilmatiiviiseen maanalaiseen käymisastiaan. Käyminen vie kuukausia, jos oikein ymmärsin, minkä jälkeen jauheesta vaivataan taikinaa ja taikinasta paistetaan kohottamattomia koche-leipiä.
Kun havainnollistus on edennyt näin pitkälle, tajuan vasta, että tämä osa kylästä on räätälöity turisteja varten. Vaikutelma saa vahvistuksen, kun tutustumiskierroksen seuraava kohde on kylän osa, jossa on lukollisia bungaloweja yöpymishaluisille matkalaisille, informaatiokeskus ja myyntipiste. Tässä vaiheessa saapuvat paikalle kylän kutojien edustajat. Ostan heiltä liinan, jossa on heimon omat dramaattiset värit.
Tansaniassa oli maasai-kyliä, jotka on tehty kokonaan turisteja varten. Tämä oli oikea kylä, johon vain oli rakennettu turistiosa, mutta kyllä se silti vähän harmitti. Mielenkiintoinen heimo kuitenkin, ja tyypit olivat sympaattisia eivätkä liian tyrkkyjä myyntitoiminnassaan.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti