Aksum oli viimeinen varsinainen kohteeni Etiopiassa. Kun valmistauduin suuntaamaan kohti Sudanin rajaa, huomasin dollarivarastoni olevan kateissa. Yleensä pidän seteleistäni tarkkaa huolta, mutta mahatauti oli aiheuttanut yleistä väsymystä ja alkavaa huolimattomuutta. Sydänkohtaus ei ollut lähellä, koska valtaosa rahoistani oli euroina, Etiopian birreinä tai Egyptin puntina, ja dollareita oli vain satasen verran, mutta silti otti päähän. Tuumasin, että olin varmaan unohtanut setelit taskuun, kun annoin yhdet housuni Lalibelassa hotellin pestäviksi. Ensimmäisen tilaisuuden tullen kaivoin pestyt housut rinkasta, ja kas, rahat olivat edelleen niiden taskussa. Pidän seteleitä minigrip-pusseissa, ja siksi ne eivät olleet nuhjuuntuneet piloille, vaikka vähän märkiä olivatkin. Kaiketi pesijä ei ollut pussia huomannut tai oli kovin rehellinen.
Matkustin Aksumista ensin Gondariin ja sieltä Metemmaan, joka on pieni paikka Sudanin rajan tuntumassa. Rajan toisella puolella on toinen pieni kylä, Gallabat. Tällä paikalla Sudanin mahdistit löivät abessinialaiset vuonna 1889 ja etiopialaisten keisari Johannes IV sai surmansa.
Yövyin Metemmassa pikkuruisessa majatalossa. Peseytymistä varten tuotiin huoneeseen vesikannu, ovi ei mennyt kunnolla kiinni ja olosuhteet olivat muutenkin vähän karut, mutta tunnelma oli mukava. Ravintolana toimi talon piha, jossa olisi muuten ollut mukava syödä puun alla, mutta kärpäset olivat turhan vihaisia. Kaikki asiakkaat ja koko henkilökunta katsoivat telkkaria, joka oli erillisen suihkuhuoneen ulkoseinässä. Illallisella katsoin X-Men: Last Standin, joka on huono elokuva mutta kelpasi siinä tilanteessa eskapismiin. En uskaltanut enää syödä mitään kovin seikkailullista, koska mahatauti oli vasta hellittänyt enkä kauheasti luottanut talon keittiöhygieniaan. Tilasin paistettuja kananmunia ja pyysin sen kylkeen riisiä tai makaronia. Sain sitten molempia. Kommunikaatio ei aina onnistu.
Huone oli sikäli hyvä, että katossa oli tuuletin, ja sitä oli mahdollisuus pitää päällä koko yö, koska sähköjä ei yllättäen katkaistu illalla. Kuuma oli joka tapauksessa, enkä nukkunut kuin muutaman tunnin.
Aamulla seitsemän maissa kävelin raja-asemalle, joka oli muutaman kymmenen metrin päässä majatalosta. Etiopian puolella minulle ilmoitettiin, ettei raja-asema ole vielä auki, vaikka oppaani - joka oli lähtenyt edellisenä päivänä takaisin kohti Addisia - olikin mielestään selvittänyt rajan olevan auki ympäri vuorokauden. Minut viittilöitiin kuitenkin ensimmäisen aidan sisäpuolelle, missä istuskeli taivasalla tavallisen siviilin näköinen nuori mies. Luulin häntä toiseksi matkalaiseksi ja kuvittelin, että tässä nyt odotellaan jonkin aikaa rajan aukeamista, mutta hän ilmoittikin olevansa tullimies ja vilkuili vähän rinkkaani ja olkalaukkuani. Hänellä ei ollut minkäänlaista virkamerkkiä tai muita tunnuksia. Työnsä pintapuolisesti tehtyään hän lähetti minut eteenpäin seuraavaan paikkaan, joka oli pieni rakennus. Sen ulkoseinustalla istui toinen mies, joka ilmoitti, että nyt pitää odottaa viisi minuuttia. Istuin hänen viereensä.
Noin vartin päästä paikalle tuli tyyppi, joka oli ilmeisesti upseeri. Hän katsoi passini ja kirjoitti maastapoistumistietoni isoon vihkoon. Sitten hän totesi, että selvä. Kävelin rajasillan yli ja morjestin nuokkuvaa rajavartijaa. Hän viittasi lähistön rakennusta kohti. Siellä sudanilainen rajavartija kirjasi tietoni isoon vihkoon. Hän tarvitsi arkistoonsa kopion passistani ja viisumistani, joten hän pyysi ne minulta. Hän oli ilmeisesti huomannut, että matkalaisilla on usein tällaisia kopioita valmiina. Onneksi minulla oli kahdet kopiot, joten varallekin vielä jäi. Tavaroitani sudanilaiset eivät jaksaneet tutkia, eivät edes etsiäkseen alkoholia, jonka maahantuonti on sharia-lain takia kielletty.
Matkustin Aksumista ensin Gondariin ja sieltä Metemmaan, joka on pieni paikka Sudanin rajan tuntumassa. Rajan toisella puolella on toinen pieni kylä, Gallabat. Tällä paikalla Sudanin mahdistit löivät abessinialaiset vuonna 1889 ja etiopialaisten keisari Johannes IV sai surmansa.
Yövyin Metemmassa pikkuruisessa majatalossa. Peseytymistä varten tuotiin huoneeseen vesikannu, ovi ei mennyt kunnolla kiinni ja olosuhteet olivat muutenkin vähän karut, mutta tunnelma oli mukava. Ravintolana toimi talon piha, jossa olisi muuten ollut mukava syödä puun alla, mutta kärpäset olivat turhan vihaisia. Kaikki asiakkaat ja koko henkilökunta katsoivat telkkaria, joka oli erillisen suihkuhuoneen ulkoseinässä. Illallisella katsoin X-Men: Last Standin, joka on huono elokuva mutta kelpasi siinä tilanteessa eskapismiin. En uskaltanut enää syödä mitään kovin seikkailullista, koska mahatauti oli vasta hellittänyt enkä kauheasti luottanut talon keittiöhygieniaan. Tilasin paistettuja kananmunia ja pyysin sen kylkeen riisiä tai makaronia. Sain sitten molempia. Kommunikaatio ei aina onnistu.
Huone oli sikäli hyvä, että katossa oli tuuletin, ja sitä oli mahdollisuus pitää päällä koko yö, koska sähköjä ei yllättäen katkaistu illalla. Kuuma oli joka tapauksessa, enkä nukkunut kuin muutaman tunnin.
Aamulla seitsemän maissa kävelin raja-asemalle, joka oli muutaman kymmenen metrin päässä majatalosta. Etiopian puolella minulle ilmoitettiin, ettei raja-asema ole vielä auki, vaikka oppaani - joka oli lähtenyt edellisenä päivänä takaisin kohti Addisia - olikin mielestään selvittänyt rajan olevan auki ympäri vuorokauden. Minut viittilöitiin kuitenkin ensimmäisen aidan sisäpuolelle, missä istuskeli taivasalla tavallisen siviilin näköinen nuori mies. Luulin häntä toiseksi matkalaiseksi ja kuvittelin, että tässä nyt odotellaan jonkin aikaa rajan aukeamista, mutta hän ilmoittikin olevansa tullimies ja vilkuili vähän rinkkaani ja olkalaukkuani. Hänellä ei ollut minkäänlaista virkamerkkiä tai muita tunnuksia. Työnsä pintapuolisesti tehtyään hän lähetti minut eteenpäin seuraavaan paikkaan, joka oli pieni rakennus. Sen ulkoseinustalla istui toinen mies, joka ilmoitti, että nyt pitää odottaa viisi minuuttia. Istuin hänen viereensä.
Noin vartin päästä paikalle tuli tyyppi, joka oli ilmeisesti upseeri. Hän katsoi passini ja kirjoitti maastapoistumistietoni isoon vihkoon. Sitten hän totesi, että selvä. Kävelin rajasillan yli ja morjestin nuokkuvaa rajavartijaa. Hän viittasi lähistön rakennusta kohti. Siellä sudanilainen rajavartija kirjasi tietoni isoon vihkoon. Hän tarvitsi arkistoonsa kopion passistani ja viisumistani, joten hän pyysi ne minulta. Hän oli ilmeisesti huomannut, että matkalaisilla on usein tällaisia kopioita valmiina. Onneksi minulla oli kahdet kopiot, joten varallekin vielä jäi. Tavaroitani sudanilaiset eivät jaksaneet tutkia, eivät edes etsiäkseen alkoholia, jonka maahantuonti on sharia-lain takia kielletty.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti