Ennenaikainen kylmyys

Lähdimme Luklasta puolenpäivän aikoihin. Reitti kulki suurelta osin metsässä, ja kun aurinko oli pääosin pilvessä, päivä oli yllättävän viileä. Tasaista alkumatkaa lukuun ottamatta nousimme kuitenkin jatkuvasti ylemmäksi pitkin louhikkoista polkua, joten hiki valui eikä ehtinyt tulla vilu. Pääsimme kolme tuntia myöhemmin leiripaikkaamme, jossa kantajat olivat jo pystyttämässä telttojamme. Olimme nousseet reilusta 2800 metristä jonkin verran yli 3000 metriin.

Toisena kiipeilypäivänä nousimme ylös puutonta rinnettä. Polku oli jo vähän jyrkempi, ja sen kapuamista vaikeutti paikoin irtosora ja paikoin lumi ja jää. Yksi sherpa liukastui ja tömähti istualleen kivikkoon niin, että hetken pelotti, hajosiko luita, mutta sitten hän vain hymyili ja jatkoi matkaansa. Aamulla oli ensin kylmä, mutta kun aurinko tuli esiin, tuli kiivetessä hiostavan kuuma. Porukalla oli tähän saakka ollut paksusti vaatetta, minulla kuoritakin alla fleece ja osalla muutamalla untuvatakkejakin, mutta ne piti pian riisua. Sitten ne sai taas laittaa takaisin, kun alapuoleltamme laaksosta nousi pilviä, jotka kietoivat koko tienoon jäätävään valkoiseen utuun. Ylempänä rinteessä oli liukkaampaa, ja totesin pian, että vaellussauvojen ottaminen oli ollut hyvä idea. Niiden ansiosta oli paljon vaivattomampaa pysyä pystyssä ja veri kiersi paremmin hartioissa. En ollut aiemmin sellaisia tikkuja kokeillut.

Kiipesimme tänäkin päivänä kolmisen tuntia ja asetuimme noin 4000 metrin korkeuteen Khari Tengin leiripaikkaan. Sielläkin majoituimme telttoihin, mutta ruokailua varten oli edellisen leiripaikan tapaan kivistä kasattu rakennus. Sen seinät tuntuivat ennemminkin estävän kylmän pääsemistä ulos kuin lämmön pääsemistä sisään. Kamiina oli, mutta se oli tukossa.

Iltapäivällä tuli ensin rakeita ja myöhemmin räntää. Illallisella hytistiin. Yöllä tuli lunta ja lämpötila vajosi kymmenisen astetta pakkaselle. Makuupussissa oli kyllä mukavan lämmin, mutta sopeutuminen korkeaan ilmanalaan tarkoitti, että pussista täytyi joka yö ryömiä 2-3 kertaa ulos heittämään vettä. Uni oli muutenkin katkonaista, ja aina 1-2 tunnin välein herätessä piti muistaa juoda vettä. Alkumatkasta en juonut tarpeeksi ja sain siitä hyvästä pienen päänsäryn, joka palasi melkein joka yö, kunnes aloin juoda enemmän.

Seuraavan päivän pysyttelimme leirissä totuttelemassa korkeuteen. Päivällä oli aurinkoista, ja yön aikana varusteisiin tiivistynyt kosteus kuivui nopeasti. Aamulla moni oli jo ehtinyt vähän ihmetellä, olisiko koko matka tällaista palelemista, mutta nyt mielialat kohenivat. Paistattelimme tyytyväisinä päivää kimaltavien hankien ympäröiminä ja katselimme, kuinka eräs toinen ryhmä lähti nousemaan jyrkän ja liukkaan näköistä lumirinnettä ylös kohti Zatrwa Lan solaa. Se olisi meillä edessä seuraavana aamuna.

Sitten näimme, kuinka paksu valkoinen pilvimassa vyöryi ylös laaksosta. Seuraavassa hetkessä se heittäytyi äänettömästi päällemme ja lämpötila tippui kuin taikaiskusta. Edessä oli taas kylmä ilta ja kylmä yö.