Katmandu ja Delhi

Katmandussa aika kului nopeasti. Kiersimme tavanomaiset turistikohteet kuten Pashupatinathin hindutemppelialueen, jolla seurasimme polttohautajaisten alkua, ja pari buddhalaista temppeliä. Samassa hotellissa kanssamme oli muitakin suomalaisia: metalliyhtye Ancara, joka oli ollut Everestin perusleirissä soittamassa maailman korkeimman metallikeikan, ja heidän kanssaan musisoinut viittomakielinen rap-artisti Signmark. En itse ollut heidän kanssaan tekemisissä, mutta oli hupaisaa seurata sivusta rokkareiden mesoamista hotellin aulassa.

Entinen kuninkaallinen palatsi, joka oli muutettu museoksi, oli kärsinyt kevään 2015 maanjäristyksessä, ja sen korjaustyöt olivat kesken. Gurkhat vartioivat paikkaa kukriveitset vyöllään. Nepalin kuningaskunta oli tullut tiensä päähän niinkin hiljattain kuin 2008. Kuningasvallan viimeisiin vaiheisiin oli kuulunut kymmenen vuoden sisällissota maolaississejä vastaan, laaja kuningasvaltaa vastustanut demokratialiike sekä ilmeisesti vaimon valinnasta syntyneen kiistan aiheuttama verilöyly, jossa kruununprinssi surmasi kuninkaan, kuningattaren, seitsemän muuta kuningasperheen jäsentä ja itsensä.

Ensimmäisissä demokraattisissa vaaleissa maolainen kommunistipuolue sai eniten parlamenttipaikkoja, demokratialiikkeen takana ollut sosiaalidemokraattinen Nepali Congress -puolue toiseksi eniten ja marxilais-leninistinen kommunistipuolue kolmanneksi eniten. Uuden parlamentin tärkein tehtävä oli luoda maalle uusi perustuslaki, mutta työ edistyi hitaasti. Kaksi kommunistipuoluetta eivät olleet monessakaan asiassa samoilla linjoilla eivätkä Intian rajalla asuvat madhesit yleensä olleet tyytyväisiä kohteluunsa. Kun uusi parlamentti ei saanut neljässä vuodessa aikaan uutta perustuslakia, pidettiin 2013 uudet vaalit, joissa suurimmaksi puolueeksi nousi Nepali Congress. Tänä syksynä syntyi perustuslakikin, mutta Intian tukemat madhesit katsoivat, että heidän oikeuksiaan oli poljettu, ja niin alkoi poliittinen kriisi, jonka vaikutukset olivat Katmandussa selvästi nähtävissä. Madhesit tulppasivat energiantuonnin Intiasta, mikä johti edelleen jatkuvaan vakavaan polttoainepulaan. Tuonti Kiinasta oli lisääntynyt, mutta ei tarpeeksi paljon eikä tarpeeksi nopeasti. Kaduilla näkyi satojen metrien mittaisia kaasujonoja. Valmiudet kompromissiin ovat ilmeisesti lisääntyneet. Maahan valittiin tänä syksynä myös ensimmäinen naispuolinen presidentti.

Turisteille matkamuistoja kauppaavalla alueella oli paljon kukriveitsiin keskittyneitä liikkeitä. Kun kysyin, millainen nepalin armeijan kukri on, sain joka liikkeestä vähän erilaisen vastauksen. Nettihakujen pohjalta päätin luottaa kauppaan, jota piti erehdyttävästi H.R. Gigeriltä näyttänyt ja kuulostanut miekkonen. Ostin kaikkiaan kolme, itselleni yhden ja isälleni kaksi. Lähtiessämme Katmandusta ostin vielä lentokentältä kukriveitsen muotoisen rommipullon Herrasmiesten sotaelokuvakerholle.

Kun sitten lähdimme Nepalista, jäimme yhdeksi yöksi hotelliin Intian puolella, koska kone Suomeen lähti Delhistä aamulla. Hotellin turvatoimet olivat samaa luokkaa kuin lentokentillä: kaikki kantamukset läpivalaistiin ja tulijat tutkittiin metallinpaljastimilla. Erillisessä pussissa ollut rommipullo huomattiin läpivalaisussa. "Ikävä kyllä tuota ei voi tuoda hotelliin, se on turvallisuussyistä jätettävä tähän. Saatte sen lähtiessänne", sanoi hotellin edustaja. Kerroin, että kyseessä ei ollut veitsi vaan pullo, mikä heidän olisi pitänyt itsekin nähdä, sillä pullo näytti vartijan näytöllä aivan erilaiselta kuin mikään metalliesine. Jouduin toistamaan asian vielä kahdesti, ennen kuin edustajalla lamppu syttyi ja pääsin sisään pulloineni. Perusleirilaukkumme tuotiin perästäpäin suoraan huoneisiimme, ja ryhmällämme oli niissä yhteensä toistakymmentä Katmandusta ostettua kukriveistä, osa niistä pienen miekan kokoisia. Ehkä niitä ei sitten huomattu läpivalaisussa. Turvatarkastukset olivat muutenkin Intiassa näennäisen tiukkoja mutta vähän epämääräisiä. Tulomatkalla perusleirilaukustani oli katkaistu lukko, vaikka se oli vain roikkunut laukun yhdessä lenkissä eikä ollut sulkenut mitään.

Palasimme Suomeen 24. marraskuuta. Delhissä oli ollut lähtiessämme 29 astetta lämmintä, Helsinki-Vantaalla oli pimeää ja kylmää. Olin ollut reissussa kolme ja puoli viikkoa, josta kolmisen viikkoa kokonaan ilman puhelinverkkoa, tv-sarjoja ja elokuvia, ja miltei kokonaan ilman nettiä. Uutisia ulkomaailmasta oli kuulunut korviimme hyvin vähän, ainoastaan Pariisin terrori-iskuista tuli tieto. Kuulin ensimmäiset kotimaan uutiset melkein kuukauteen taksikuskilta matkalla lentokentältä Kallioon. Mediapaasto oli siis ollut hyvin perusteellinen, ja se tuntui hyvältä. Pitäisi joskus yrittää sitä lähtemättä toiselle puolelle maailmaa.