Iranin viisumin saaga

Jos Lonely Planetia on uskominen, Iranin viisumin saaminen on suunnilleen yhtä helposti ennustettava ilmiö kuin sää Damavand-vuoren huipulla. Varmaa on vain se, ettei maahan pääse, jos passissa on Israelin leima, saati sitten jos passi on suorastaan israelilainen. Kaikki muu vaihtelee poliittisten tuulien, virkailijoiden fiiliksen ja tähtien asennon mukaan.

Amerikkalaisille operaatio on hankala ja aikaavievä, mutta onnistuu kuulemma yleensä, kunhan lähtijällä on esittää matkatoimiston kanssa laadittu matkasuunnitelma. Mutta entä suomalaisille? Iranilainen matkatoimisto, johon olin yhteydessä, väitti kiven kovaan, ettei viisumia saa ilman heidän kauttaan järjestettyä kutsuviisumia. Se ei onneksi pidä paikkaansa.

Iranin suurlähetystön sivuilla sanotaan, että omatoimimatkailijan on ilmoitettava viisumihakemuksessa yöpymispaikkansa koko matkan ajalta. Hotellivarausten – puhumattakaan hostellien tapaisten varauksista – tekeminen täältä Iraniin on työlästä, koska puhelinyhteydet ovat epäluotettavia, monetkaan hotellit eivät käytä sähköpostia ja luottokorteilla ei voi maksaa. Visat, mastercardit sun muut eivät kauppasaarron takia toimi Iranissa, ehkä joitain luksushotelleja lukuun ottamatta. Siksi paikallisen matkatoimiston käyttäminen säästää riesaa huomattavasti, vaikka hinta onkin sitten korkeampi. Matkatoimistoja on onneksi useita, joten niitä voi kilpailuttaa keskenään, kunhan ryhtyy toimeen tarpeeksi ajoissa. Itsekin olisin voinut säästää enemmän, jos olisin ollut aiemmin liikkeellä. Lähetin myös edustustoon sähköpostia tiedustellakseni, kuinka tiukkaa linjaa näissä yöpymisilmoituksissa oikein noudatetaan, mutta en saanut mitään vastausta. Kuten myöhemmin kävi ilmi, olisi kannattanut soitella perään, mutta aika alkoi olla tiukalla, koska olin onnistunut viivyttelemään matkavalmistelujen aloittamisen kanssa.

Aloitin siitä, että lähetin seitsemälle matkatoimistolle saman viestin, jossa ilmoitin matkani ajankohdan ja alustavan listan kaavailemistani käyntikohteista. Kerroin myös, että haluan yöpyä askeettisesti.

Vain kolme matkatoimistoa vastasi, mikä oli aika yllättävää. Nopein vastasi samana päivänä. Se oli myös ehdottomasti kallein, he ilmoittivat ottavansa 400 euroa niiltä päiviltä, joina käytössäni olisi opas, kuljettaja ja auto. Tällaisia päiviä kaavailin lähinnä alkuun vuoristovaellukselle sekä loppuun autiomaata varten. Muille päiville ottaisin vain majoituksen. Toiseksi nopein kertoi päivähinnakseen 200 euroa. Kolmas vastasi niin myöhään, ettei se enää ehtinyt kilpaan mukaan.

Tein matkasuunnitelman sitten kakkostarjoajan kanssa. Kerroin vertaavani ilmoitettua hintaa muiden tarjoomuksiin, vaikka tosiasiassa en ollut edes vastannut ensimmäiselle, koska lähtöhinta oli niin naurettava. Lopulta 24 päivän reissu Iranin puolella tippui alle kahden tonnin kaikkine majoituksineen, opastuksineen, kulkuneuvoineen ja muineen. Jälkeenpäin ajatellen majapaikat ovat liian tasokkaita, mutta ehkä olen eri mieltä, kun palaan Damavandin rinteiltä. Ajokkina on pääosin jeeppi, mutta Keski-Iranin kaupunkien välillä liikun pääosin omine neuvoineni. Teheranista Shiraziin tosin lennän, se kuuluu hintaan. Yazdin, Isfahanin ja Kashanin välit matkustanen linja-autolla.

Matka piti maksaa etukäteen. Tämä oli arveluttava kohta, mutta kyseinen matkatoimisto oli Iranin suurlähetystön listalla ja sieltä oli kuulemma ollut edustus myös Suomen matkamessuilla. Oman työnantajani osasto oli messuilla aivan iranilaisten vieressä, mutta olin siinä vaiheessa vuotta vielä harkitsemassa muita kohteita enkä tullut käyneeksi heidän juttusillaan. Mutta maksu siis piti jotenkin hoitaa, ja kun luottokortti ei kelpaa eikä Iraniin luonnistu suoraan mikään muukaan kansainvälinen maksuliikenne, ratkaisun piti olla luova. Matkatoimiston vakiokäytäntö oli maksun kierrättäminen Arabiemiraattien kautta. Maksoin siis laskun dubailaiseen pankkiin suoraan verkkopankista käsin. Prosessin nopeuttamiseksi hain vielä pankista englanninkielisen kuitin, skannasin sen ja lähetin matkatoimistolle sähköpostilla. Tässä vaiheessa he sitten laittoivat kutsuviisumin vetämään ja ilmoittivat, että Iranin ulkoministeriö käsittelee hakemuksen 7-10 päivässä.

Aikaa meni lähemmäs kaksi viikkoa, koska väliin osui Khomeinin kuolinpäivän muistojuhla, mutta lopulta sain koodinumeron. Lähdin sen kanssa heti seuraavana päivänä Iranin suurlähetystöön Kulosaareen. Ojensin virkailijalle passini ja vaaditut lomakkeet, mukaan lukien kuitin viisumin maksamisesta etukäteen pankkiin. Mies vilkaisi, että kaikki oli suunnilleen siinä, ja ilmoitti ykskantaan, että viisumi on valmis kahden viikon kuluttua. Mitään matkasuunnitelmaa tai hotellien tietoja parin-kolmen paperilappusen pinossani ei ollut, eikä virkailija tuntunut sellaista kaipaavankaan. Kun huomautin, että hakemuslomakkeeseeni on merkitty kutsuviisumin numero, mies sanoi, että sitten viisumi on valmis huomenna. Näin myös tapahtui, viisumi oli valmiina, kun seuraavana päivänä menin hakemaan sitä.

En ole koskaan aiemmin tehnyt matkasuunnitelmaa etukäteen, tai jos mielessä onkin ollut karkeita hahmotelmia, niin ne ovat muuttuneet hyvin paljon matkan aikana. En pidä tarkoista suunnitelmista, haluen seurata reissussa mielihalujani. Olisiko viisumin siis saanut ilman minkäänlaisia etukäteisvarauksia? Suomen passilla on kyllä merkillinen aura monessa paikassa. Passi itse on turvatekijöiden osalta priimaa, ja uhon määrä on Suomen ulkopolitiikassa tavannut olla oikeassa suhteessa omien puolustusvoimien mannertenväliseen iskukykyyn (jota siis ei ole). Mutta ehkä virkailija oli vain huolimaton, ja ilman kutsuviisumin numeroa ja yöpymisvarauksia minua olisikin kahden viikon päästä ollut odottamassa kielteinen viisumipäätös. Ei voi tietää. Mutta seuraavalla kerralla olen aiemmin asialla ja otan selvää.