Teheran

Taksikuski irrottaa välillä otteen ratista hieroakseen silmiään. Hän kertoo valvoneensa koko edellisyön ja kaipaavansa lakanoiden väliin. Onneksi liikenne lentokentältä hotellille on näin aamuyöllä rauhallista, tosin vain paikallisella mittapuulla. Taksikuskin kanssa on niukasti yhteisiä sanoja, mutta keskustelu saadaan aikaiseksi.

Turkissa keskustelut tuntemattomien kanssa alkoivat aina jalkapallosta. Ketä kannatan EM-kisoissa, kuinka Turkin käy välierissä. Kuvittelen, että täällä on samoin, sillä iranilaiset suhtautuvat (siihenkin?) fanaattisesti. Mutta kuskini ei ole potkupallon ystävä. Hän on kiinnostunut vain kahdesta asiasta: taksin ajamisesta ja journalismista. Hän sanoo kirjoittavansa johonkin "sanomalehden tapaiseen", mutta yksityiskohdat jäävät hämärän peittoon.

Koska otin jalkapallon esiin jutunjuureksi, mies olettaa, että olen itse jalkapallofani ja yrittää siksi tiedustella, mikä on Suomen paras jalkapallojoukkue. Aivan kuin tietäisin. Istanbulissa joku tiesi Turku Interin.

Keskitymme lopulta kielenopiskeluun. Hän opettaa minulle farsinkielisiä perusfraaseja, joita olen yrittänyt oppia jo monta päivää niukalla menestyksellä. Farsi ei ole minulle niitä helpoimpia kieliä. Lausuminen ei tuota tolkuttomia vaikeuksia, mutta yksinkertaisimmatkin perusilmaukset kuten kiitos ja anteeksi tuntuvat pitkiltä ja monimutkaisilta.

Tänään ensimmäinen kokonainen päivä Iranissa. Facebook on näköjään blokattu tykkänään.