Aamupala jäi väliin, kun maha heittäytyi hankalaksi eikä neste enää imeytynyt kunnolla. Leikkiä ei kuitenkaan voinut jättää kesken. Lähdin liikenteeseen kahden Siripirin voimalla. Olin varannut näitä mummokarkkeja, jotka koostuvat melkein pelkästä glukoosista, äkkinäistä energiantarvetta varten etenkin viimeiselle kiipeilypäivälle, mutta nyt niille tuli jo etuajassa tarvetta.
Matka alkoi tähän saakka jyrkimmällä nousulla. Teknisiä nousuja ei tällä reitillä ole, mutta käsiä tarvittiin silti avuksi. Jotain jyrkkyydestä kertoo sekin, että kun eräs kantaja pudotti kantamuksensa 2/3-matkasta, se putosi samantien alas laaksoon saakka. Tyyppi porhalsi nauraen pakkauksen perään. Tarina ei kerro, säilyikö rinkan sisältö ehjänä.
Jyrkän nousun perään oli yhtä jyrkkä lasku, ja taas uusi nousu, jonka päällä oli seuraava leiripaikka, Karanga. Pahoista aavistuksista huolimatta en hyytynyt kesken. Onneksi tälle päivälle sattui vain vajaan viiden kilometrin matka, ja olimme perillä jo yhden-kahden maissa. Kokki teki lounasta, jätin sen väliin. Illallinenkin piti skipata. Söin koko päivänä vain pari paahtoleivän siivua ja muutaman Siripirin.
Machame-reitin voi kulkea joko kuudessa tai seitsemässä päivässä, tai kahdeksassakin, jos haluaa tehdä ylimääräisen lenkin Shiran suunnalla. Ne, jotka halusivat käyttää retkeen vain kuusi päivää, eivät pysähtyneet Karangassa lainkaan vaan jatkoivat suoraan Barafun leiriin 4600 metrin korkeuteen. Me olimme valinneet seitsemän päivän matkan, koska molemmilla oli kokemusta yli viiden kilometrin korkeuksista ja tunsimme siltä pohjalta pitemmän aklimatisoitumisen edut. Huipulle ei ole mukava ponnistella hirveässä päänsäryssä, ja jo yksikin ylimääräinen päivä korkealla auttaa sopeutumaan niin, ettei jomotusta tule.
Menin varhain nukkumaan siinä toivossa, että maha kuntoutuisi levon aikana. Yöt olivat tässä korkeudessa jo varsin kylmiä, mutta makuupussissa se ei haitannut.
20.7.09
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti