YLÖS LOUNAISRINNETTÄ

Olimme koko ensimmäisen nousupäivän rehevän mutta ei erityisen lämpimän sademetsän suojassa. Reitti ei ollut erityisen jyrkkä. Varustuksena alkumatkasta oli kapealierinen hattu, vaelluskengät, vaellushousut ja tekninen t-paita. Puolessamatkassa täytyi heittää harteille myös paksu fleecetakkini, kun tauoilla uhkasi tulla kylmä. Vimevuotisesta Damavandin-retkestä viisastuneena olin katsonut tarkkaan, että tällä reissulla kaikki vaatteet hengittävät ja kuljettavat kosteutta pois iholta. Tekninen t-paita ei tässä suhteessa toiminut niin hyvin kuin kevään aikana juoksulenkeillä, mutta fleece oli erittäin hyvä. Hattu oli hyvä, vaikka aurinko ei metsään paljon paistellutkaan. Kun sen otti päästä, tuli äkkiä kylmä. Saattoi johtua osittain siitä, että olin ennen Helsingistä lähtöä ajellut pääni melkein klaniksi.

Päivän matkaosuuteen kului reilu viisi tuntia. Sademetsä loppui, ja astuimme avarampaan maastoon, jolloin vuoren yläosa tuli näkyviin auringonlaskun kultaamana. Olimme tässä vaiheessa jo kokonaan pilvien yläpuolella, vuoren juurella levittyviä maita ei näkynyt enää ollenkaan.

Ensimmäinen leiri oli nimeltään yksinkertaisesti Machame Camp. Se oli 3000 metrin korkeudessa, eli olimme nousseet iltapäivän aikana 1200 metriä korkeammalle. Oppaan mukaan kävelymatkaa oli kertynyt 13 kilometriä; opaskirjan mielestä vain 10,5 kilometriä. Adroniksella oli välillä taipumus arvioida matkat ja korkeudet yläkanttiin, luultavasti motivointitarkoituksessa. Lihakset eivät vielä väsyneet, mutta välillä hengästytti.

Leirissä meillä oli kolme telttaa: meille kahdelle yksi, oppaalle toinen ja lopuille kolmas. Isoimmassa teltassa, jossa ei ollut edes lattiaa, nukkui siis kuusi tai seitsemän ihmistä. Luultavasti kuusi, koska retken tässä vaiheessa emme koskaan nähneet ryhmässämme enempää kuin seitsemän paikallista. Isoin teltta toimi samalla keittiötelttana. Sään salliessa ruokailimme ulkona, muulloin keittiöteltassa. Opas söi kanssamme samaa ruokaa, muut saivat pelkkää puuroa. Kantajan osa ei ollut häävi. Raskain työ, huonoin muona, kylmät nukkumisolot.

Illallista odotellessa joimme kahvia ja söimme popcornia. Jostain syystä popcorn ja Kilimanjaro kuuluvat yhteen. Joskus popcornit on ikävä kyllä sokeroitukin. Tai unohdettu suolata. Myöhemmin illalla oli varsinainen ruokailu: kurpitsakeittoa, tilapiapihvejä ja perunaa. Etenkin keitto oli hyvää. Marcus oli etevimmillään keitoissa.