Olduvain kautta Serengetiin 14.7.09

Olduvain rotko kuuluu Ngorongoron kansallispuistoon, joka oli retkellämme vuorossa vasta Serengetin jälkeen, mutta poikkesimme vilkaisemassa Louis ja Mary Leakeyn vanhoja kaivauksia, koska ne olivat sopivasti matkan varrella. Siellä on pieni museokin, jossa esitellään rotkosta löytyneitä ihmisen kantaäitien kalloja. Australopithecukset olivat kyllä aika pieniä.

Pitkän ajomatkan jälkeen saavuimme Serengetin kansallispuistoon. Pääosa puistosta on tasankoa, johon on syntynyt kova ja tasainen kansi tulivuorenpurkausten syöksemästä tuhkasta. Puut eivät tyypillisesti saa juuriaan kannen läpi, ja siksi Serengetin savanni on miltei pelkkää matalaa ruohostoa. Laitamilla on korkeampaa pensasta ja vähän puita, etenkin jokivarsissa. Tasaisuuden rikkovat vain kopjet eli maasta työntyneet kivimuodostelmat, joiden päällä leijonat tykkäävät ottaa aurinkoa.

Näimme illan mittaan ja seuraavana päivänä lisää elefantteja, strutseja, gaselleja, seeproja, gnuantilooppeja ja kirahveja. Myös virtahepoja nähtiin, tai ainakin niiden vedestä pilkistäviä selkämyksiä. Samoissa vesistöissä lillui myös pari niilinkrokotiilia. Harmillisen pieniä, kaukana kuudesta metristä, jollaisia kuulemma vielä näkee. Puunhaarukassa nukkui leopardi, samalla tavalla retkottaen kuin pienemmätkin kissat, ja tienposkessa torkkui leijona, joka oli uuvahtanut lounastettuaan puolikkaan gasellin. Näimme myös hyeenoja vähän lähempää, eivätkä ne näyttäneet yhtään aiempaa sympaattisemmilta. Leijonanaaraita käveli automme vieressä mitään pelkäämättä. Kaksi gepardia yritti lähestyä gasellilaumaa, mutta epäonnistui surkeasti, mistä opas arveli, että kyseessä olivat juuri emon maailmalle potkaisemat aloittelijat.

Korppikotkat olivat läheltä kauhea näky. Niiden kalmankatkuisessa olemuksessa ei ole mitään kaunista.

Illalla leirissä tähdet näkyivät niin kirkkaina ja runsaina, ettei Pohjanmaallakaan näytä aivan samalta. Tuli mieleen yö Gobin autiomaassa, missä sielläkin pääsi katselemaan vähän eteläisempää tähtitaivasta vieraine kuvioineen.

Serengetissä väkeä oli enemmän kuin Tarangiressa. Kun jossain näkyi pari-kolme safariautoa pysähdyksissä, kaikki olettivat siellä olevan jotain nähtävää ja säntäsivät paikalle. Usein siellä olikin jokin kissapeto.



Vietimme Serengetin leirissä kaksi yötä. Jälkimmäisen aamuna me olimme vielä nukkumassa, kun kokki avasi telttansa vetoketjun aloittaakseen aamupalavalmistelut. Leirin keskellä tepasteli leijona. Se oli ilmeisesti haistanut ruoan keittiökatoksesta ja tullut katsomaan lähempää, mutta se lähti pois, kun huomasi leirissä asuvan ihmisiä.