TOINEN KIIPEILYPÄIVÄ 7.7.09: MACHAME-SHIRA

Aamulla oli leirissä kuura maassa. Outo tunnelma; kuin lokakuinen aamu Suomessa. Ylös seitsemältä, naamanpesu, pakkaus, aamiaiseksi laihaa puuroa, nakki, paistettu kananmuna, paahtoleipää ja kahvia. Lisäksi Ödemin-tabletti, joista tuonnempana lisää. Liikkeelle kahdeksalta, ensimmäisten retkikuntien joukossa.

Päivän reitti oli melko lyhyt, nelisen kilometriä, mutta alusta loppuun jyrkkää nousua. Polku kaartoi hieman vasemmalle sen sijaan, että olisi pyssyttänyt suoraan kohti huippua, ja tavoitteena oli Shira Camp 3840 metrissä. Tähänkin väliin kului noin viisi tuntia. Pidimme hyvää vauhtia jätättääksemme äänekkäät jenkit, joiden pulina kävi hermoille, ja onnistuimme hyvin. Loppumatkan saimme taivaltaa armeliaassa hiljaisuudessa, mitä nyt opas jutusteli välillä kollegojensa kanssa pitkienkin matkojen yli. Se ei häirinnyt yhtä paljon, koska siitä ei ymmärtänyt mitään, se asettui samaan kategorian lintujen laulun ja muun taustahälyn kanssa.

Päivän kuluessa aurinko pääsi ensimmäistä kertaa porottamaan kunnolla, ja aurinkorasvalle ja -laseille tuli käyttöä. Rasvana minulla oli samaa kuin Iranissakin, lasten aurinkorasvaa, jonka suojakerroin on 50. Sitä kun laittaa, ei tule rusketusraitoja. Koska ei rusketu mistään yhtään. Aurinkolaseina oli kategoria 4:n lasit, mikä tarkoittaa sitä, että ne suojaavat myös korkealla vuoristossa vallitsevalta voimakkaalta uv-säteilyltä.

Saavuimme tavoitteeseen jo alkuiltapäivästä, joten teimme vähän päästä pienen ylimääräisen reippailun ja kävimme Lemosho-reittiä nousevien kiipeilijöiden Shira 2 -leirissä. Siellä oli vain pari hassua telttaa, enkä ihmettele. Lemoshon reitti on pitkä ja yksitoikkoinen.

Päivän varustus oli aamukuuran vaikutuksesta tukevampi kuin edellisenä päivänä. Alimmaisena merinolampaan villasta tehty kerrasto, joka hengittää hyvin ja lämmittää märkänäkin. Mainostetaan, että se ei ala haista, vaikka sitä pitäisi yllä monta viikkoa putkeen. Mutta ei se kyllä estä ihmistä itseään haisemasta pahalta. Merinokalsareiden päällä vaellushousut ja -paidan päällä fleece. Näillä pärjäsi aivan hyvin, joskin tuuli kylmäsi välillä. Kun tuli hiki, fleece piti riisua; mutta kun sen riisui, tuuli alkoi äkkiä kalvaa luita. Ehkä jonkinlainen kevyt tuulihuppari olisi ollut asiaa. Lierihattuni ei myöskään suojannut korvia kokonaan tuulelta, minkä huomasi sitä enemmän, mitä korkeammalle nousimme. Tähänkin olisi saanut avun hupparista. Täytyy varmaan koota varustehavainnot jossain vaiheessa omaksi postauksekseen.