Lepakkoluola ja kuristajakäärme

Maramagambon metsä on osa Kuningatar Elisabetin luonnonpuistoa, ja sen kiehtovin paikka on lepakkoluola. Sitä mennään katsomaan jalkaisin. Tällä kertaa mukaan tullut puistonvartija oli aseistettu, toisin kuin muualla Ugandassa. Hän sanoi, ettei rynnäkkökivääriä kanneta kapinallisten vaan isojen eläinten varalta.

Marssimme metsän halki ehkä puolisen tuntia. Luolaa lähestyessämme tuhansien lepakkojen ääntely kuului jo kaukaa. Sitä voisi yrittää kuvailla hiiren vikinäksi tai heinäsirkan sirinäksi, mutta se oli jotain siltä väliltä, tiheää ja korkeaa mutta terävämpää kuin heinäsirkoilla.

Puiden takaa tuli näkyviin pieni aukio, jota vähän miestä korkeammat kallioseinämät reunustivat kahdelta puolelta. Kallioiden alaosat olivat avonaisia, ja lepakkoluoliin pääsi niiden kautta. Sisälle ei ollut asiaa; lepakko oli purrut täällä muuatta nelikymppistä hollantilaista naista vuonna 2008, ja hän oli kotimaahansa ehdittyään lopulta kuollut lepakolta saamaansa Marburg-virukseen. Virus on Ebolan sukulainen ja aiheuttaa äkillistä verenvuotoa ja korkean kuumeen. Siihen ei tunneta hoitokeinoja eikä rokotetta, ja kuolleisuusaste on 80-90 prosenttia.

Luolassa asuu hedelmälepakoita, joista valtaosa näytti olevan melko pieniä, siipien kärkiväli ehkä 30-50 senttiä. Heimon suurimmat yksilöt saattavat kasvaa puolitoistametrisiksi, mutta sellaisista jättiläisistä ei näkynyt täällä merkkejä.

Oikealla, noin kymmenen metrin päässä luolista, oli ihmeellinen koppero, joka muistutti villieläinten valokuvaajien tai metsästäjien piiloja. Puistonvartija ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota vaan johdatti meidät aivan luolan suulle. Derrick vaikutti haluttomalta tulemaan niin lähelle, ja syy siihen selvisi paluumatkalla.

Osa luolan sisäseinistä kaartui heti luolansuun tuntumassa siten, että niissä roikkuvat lepakkomassat näkyivät hyvin. Otusten valtavaa määrää oli vaikea hahmottaa. Ne peittivät luolan kaikki näkyvät kattopinnat yhtenäisenä, sirisevänä, liikahtelevana massana, ja siritys oli epämukavan kovaäänistä. Lähimmät lepakot olivat alle kahden metrin päässä. Ne kamppailivat jatkuvasti parhaista roikkumispaikoista seinällä ja reunimmaiset kiipivät paikasta toiseen omaan lepakkomaiseen tapaansa eturaajojensa eli siipiensä kynsillä. Tuossa liikkumistavassa on jotain häiritsevää ja epämiellyttävää.

Puistonvartija viittoi tulemaan nopeasti paikkaan, jossa hän seisoi, ja hyvä että viittoi: luolan pohjalla, juuri ja juuri valopiirissä, makasi valtavan suuri käärme. Se oli kalliopyton, jollaisia luolassa asuu kuulemma monta. Paikalle saapumisemme säpsähdytti kuristajakäärmeen ja se lipui liukkaasti varjoihin. Puistattavaa ajatella, kuinka äänettömästi ja sulavasti niin iso eläin voi liikkua. Kalliopyton on Afrikan isoin käärmelaji ja yksi maailman suurimmista: täysikasvuinen yksilö yltää lähelle viittä metriä ja kuusimetrisistäkin puhutaan yleisesti, vaikkakaan niistä ei ole varmaa tieteellistä näyttöä. Tätä yksilöä en nähnyt koko mitalta, joten en osaa arvata sen pituutta, mutta ainakin se oli todella paksu. Sehän asuu käytännössä ruokakomerossa.

Ihmiset ovat pytoneille yleensä turhan vaikeaa syötävää, ja varmistettuja kuolemantapauksia tunnetaan hyvin vähän. Vuonna 2002 kalliopyton söi 10-vuotiaan lapsen lähellä Durbania Etelä-Afrikassa. Hyökkäyksen nähneet muut lapset pakenivat puihin ja seurasivat piilosta, kuinka käärme ensin kuristi lapsen tajuttomaksi ja sitten nielaisi hänet. Ahmiminen vei kolme tuntia, minkä jälkeen pyton luikerteli pois ja lapset uskaltautuivat alas puista.

Lepakkoluolan kalliopyton näyttäytyi vielä uudemmankin kerran, mutta hyviä valokuvia siitä oli valaistuksen takia vaikea saada.

Paluumatkalla Derrick sanoi, että hollantilaisnainen oli ollut osapuilleen siinä, missä mekin. Jonkinlainen väärinkäsitys siis oli tapahtunut, koska lukemissani kuvauksissa naisen oli kerrottu olleen luolassa sisällä. Derrick ehkä erehtyi, sillä yksikään lepakko ei tullut luolan ulkopuolelle sinä aikana kun olimme näkösällä, vaikka kaikki eivät olleetkaan roikkumassa vaan lentelivät edestakaisin luolan avarammissa osissa. Puistonvartijan mukaan ne lähtivät aina ulos vasta hämärän tullen.

Lepakkoluola jättiläiskäärmeineen oli Uganda-reissun tähän saakka oudoin ja mieleenjäävin elämys.