Mt. Stanley: vauhdilla alas

Viivyimme Elenalla vain sen verran, että kokki Augustin ehti lämmittää meille keittoa. Eipä ole usein maistunut ruoka niin hyvältä. Kun lähdimme, pilvet olivat taas ehtineet hajaantua, ja aurinko pakotti keventämään varustusta. Alaspäin oli rennompaa mennä, vaikka reidet joutuivatkin nyt paljon kovemmalle koetukselle nopean vauhdin takia. Ohitimme Bujugun leirin neljässä kilometrissä ja suuntasimme suoraan John Mattelle kolmeen ja puoleen kilometriin. Saavuimme sinne puoli neljältä iltapäivällä. Olin aivan naatti, reisiä poltteli. Tapasin Johanin, ja virnistelimme yhdessä koettelemukselle, josta suurin osa oli nyt takana.

Leirissä oli paljon väkeä. Joukko nuoria ranskalaisia oli matkalla huipulle, samoin kolmen saksalaisen perhe. Heidän silmissään Johan ja minä näytimme varmasti rujoilta vuorenpeikoilta. Siltä tuntui itsestäkin, kaikki vaatteet olivat likaisia ja haisivat pahalta, naama oli likainen ja ajelematon, olemus luultavasti runnellun vaitonainen. Päiväpakkaukseni paino oli ollut koko matkan 8-11 kiloa veden ja eväiden määrästä riippuen.

Seuraavana päivänä jatkoimme oppaani kanssa kovavauhtista laskeutumista. Johan tuli omine oppaineen hiljakseen perästä.

Ykkösleirissä oli sopiva tilaisuus antaa apumiehille tippiä ennen kuin joukko hajaantuisi perusleiriin tultaessa. Tässä vaiheessa opas ilmoitti, että kantajia onkin ollut kolmen sijasta kahdeksan ja kokkeja yhden sijasta kaksi. Sovittua isommalle joukolle ei tarvitsisi maksaa palkkaa, vain ainoastaan tipit. No, tippi lienee heidän toimeentulostaan paljon suurempi osa kuin varsinainen palkka. Protestoin, että tällaisesta henkilökunnan lisäyksestä olisi pitänyt ilmoittaa etukäteen, ja opas Herbert vastasi, etten ole ensimmäinen, joka on ollut tätä mieltä. Vallitseva käytäntö siis. Kilimanjarolla neljä kantajaa muuttui viideksi, mutta tämä oli aika paksua. Maksoin sitten kaikille suhteessa pienemmän tipin. Eihän tässä mahdottoman suurista summista puhuttu, mutta pohjoismaiseen läpinäkyvyyteen tottuneelle tällaisesta toiminnasta jää periaatteellisella tasolla kovin paha maku.

Elokuvassa Blood Diamond käytettiin lyhennettä T.I.A. - This is Africa. Tämä on Afrikka. Tällaiseen täytyy aina varautua, kuuluu asiaan. Silti on sanottava, että esimerkiksi safarin järjestäneen African Pearl Safarisin kanssa ei ollut mitään epäselvyyksiä ja kaikki hoidettiin viimeisen päälle juuri niin kuin oli sovittu. Samoin Ruandassa sovitusta kiinni pitäminen oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Kaipa Ruwenzori-vuorillakin jossain vaiheessa huomataan, että turistien kanssa saadaan aikaan pitkäjänteisempää kehitystä, jos kantajat eivät lisäänny vuorella aivan yhtä vilkkaasti.

John Mattelta perusleiriin oli yhteensä vähän alle viisitoista kilometriä. Helle oli paahtavaa ja vauhti melkoinen, ja kun laukkaamisen sai viimein lopettaa, reidet olivat valmista kamaa. Iltapäivällä olin jo Kasesen kaupungissa Sandtonin hotellissa kuumassa kylvyssä. Kylpyamme ja puhtaat vaatteet ovat maailman hienoin keksintö.