Rampa leijona

Ziwan jälkeen ajelimme oppaani Derrickin kanssa Murchisonin kansallispuistoon Keski-Ugandaan. Puiston ytimenä ovat mahtavat vesiputoukset, jotka ehdin nähdä yläjuoksun puolelta ennen leiriytymistä. Niili on vielä näilläkin leveysasteilla ihan varteenotettava joki, ja tutkimusmatkailija Murchisonin mukaan nimetyn jyrkänteen kohdalla se ahtautuu ensin hurjalla voimalla kapeaan kallionrakoon ja putoaa sitten villisti 43 metrin matkan. Putouksien lukumäärä riippuu keleistä, sadekaudella kaikki vesi ei mahdu yhtä aikaa samaan rakoon.

Vietin yön bandassa Red Chilli Campissä. Tietä minulle näytti tyyppi, joka osasi muutaman sanan suomea: hyvä, kiitos, ole hyvä, tervetuloa. Opetin hänet sanomaan myös tervemenoa. Minua kehotettiin liikkumaan pimeän tultua varovasti ja aina lampun kanssa, koska alueella liikkui usein puhveleita. Katsoin juuri dokumenttia, jossa naarasleijona kävi pitkällistä taistelua aggressiivisen puhvelilauman kanssa ja jäi useimmiten toiseksi, enkä yhtään ihmettele, miksi puhvelit lasketaan Afrikan vaarallisimpiin eläimiin. Derrickin majoituksen vieressä niitä oli sitten yöllä liikkunutkin. Aamulla ei enää näkynyt muita kuin pahkasikoja, jotka olivat asettuneet asumaan leiriin. Mikäs siellä oli turisteiden rääppeillä elellessä.

Aamulla oli ohjelmassa safariajelu kansallispuistossa puistonvartija Vivianin opastuksella. Ihan yhtä paljon eläimiä Ugandassa ei näe kuin Serengetissä, mutta ihan hyvin silti. Elefantit ovat aina yhtä mykistäviä, samanaikaisesti majesteetillisia ja pelottavia, kykenisivät koska tahansa murskaamaan heppoisen safariauton. Kirahvejakin Murchisonissa näki ja niitä kohtaan tunnen sympatiaa, vaikka ne eivät sitä tarvitse, niiden etujalkojen potku tappaa leijonankin helposti. Virtahepoja oli paljon, samoin erilaisia antilooppeja. Muutama hyeena. Ne näyttivät täällä paljon lällymmiltä kuin Tansaniassa.

Kissapedoista näin vain vilauksen. Erään tiheän pusikon uumenissa makoili auringolta suojassa leijona, jonka opas tunsi nimeltä. Nimi ei jäänyt minulle mieleen enkä nähnyt leijonaa kunnolla, mutta siltä puuttui kuulemma yksi jalka, joka oli joskus jäänyt salametsästäjän ansaan. En osaa kuvitella, kuinka jalkapuoli leijona välttyy nääntymästä nälkään. Välillä näimme myös yksinäisiä puhveleita: kun vanhus ei enää kykene puolustamaan paikkaansa laumassa, se suljetaan porukan ulkopuolelle ja siitä tulee erakko. Siinä vaiheessa on vain ajan kysymys, milloin se päätyy jonkun evääksi, vaikka yksinäiselläkin puhvelilla on edelleen sarvensa ja pahapäinen luontonsa.

Safarilla kaikki sujui mutkattomasti. Derrick oli aiemminkin kyydittänyt suomalaisia, kun ABB:n väkeä oli joku vuosi sittten käynyt tiheään Ugandassa. Hän kutsui minua koko ajan Mr. Kariksi tai Sir Kariksi. Pitääpä töissä kysyä, josko rupeaisivat minua sielläkin puhuttelemaan oikein.