Viimeinen päiväni Kairossa oli samalla ramadanin viimeinen päivä, ja muslimit alkoivat valmistautua illan ilonpitoon ja juhla-aterioihin.
Lähdin aamupäivällä Vanhaan Kairoon, jossa on koptilaisia kirkkoja. Aiempina päivinä taksit olivat vieneet minut milloin minnekin väärään osoitteeseen, joten päätin kävellä. Minulla ei ollut kunnollista karttaa, joten piirsin Google Mapsin mukaan paperille Niilin tärkeimmät sillat ja pari kadunnimeä. Arvelin, että reitti on helppo, koska sain kulkea suurimman osan matkaa Niilin rantaa pitkin. Totesin, että matkaa oli aika monta kilometriä, mutta en mitannut sitä sen tarkemmin. Nyt jälkeenpäin tarkistin, että koptilaiselle museolle oli hotellilta hiukan alle kymmenen kilometriä.
Puolentoista tunnin kävelemisen jälkeen ennätin Tahririn aukion liepeille. Siellä alkoi olla samantapainen meininki kuin jalkapallo-otteluissa tai suomalaisilla festareilla: kojuissa myytiin muovisia torvia ja monivärisiä pehmosilinterihattuja, ja nuorta porukkaa kerääntyi yhä suurempina joukkoina norkoilemaan aukiolle ja sen lähistölle. Kuten muuallakin Egyptissä, monet kyselivät, mistä olen kotoisin, ja toivottivat tervetulleeksi. Kukaan ei tuntunut suhtautuvan nyreästi ulkomaalaiseen, ja joku halusi kuvaankin kanssani.
Edellisenä päivänä tunnelmassa oli ollut yksi ero, kun olin liikkunut saksalaisen ystäväni kanssa: miehet olivat huudelleen Miriamille jatkuvasti. Naisten ahdistelu on Egyptissä iso ongelma, ja Miriam työskentelee kansalaisjärjestössä, joka pyrkii ehkäisemään sitä. Voi olla, että huivia käyttävä ja muutenkin konservatiivisesti pukeutuva egyptiläinen musliminainen kuulee vähemmän huutelua kuin länsimaalainen, mutta hänkään ei säästy siltä kokonaan. Lisäksi vallankumouksen ja vapauden ilmapiiri oli tarkoitti joillekin vapautta tehdä naisille mitä huvittaa, ja Tahririn alueella tapahtui mielenosoitusten aikana valtava määrä raiskauksia. Joissakin tapauksissa raiskattiin vastapuolen edustajia, mutta kohteeksi saattoi yhtä hyvin osua poliittisesti samaan leiriin kuuluva nainen. Vielä nytkin Tahririn ympäristö oli naisille keskimääräistä tukalampaa aluetta, huutelua oli enemmän.
Aukion jälkeen jatkoin Niiliä seuraten kauemmas etelään. Alkoi olla kuuma, vettä kului, ja lenkkarini alkoivat antaa hajoamisen merkkejä. Kun olin kävellyt yli kolme tuntia, tuumin, että koptilainen alue oli luultavasti mennyt jo ohi. Koptilaisen museon löytäminen olisi edellyttänyt erään tienristeyksen havaitsemista, ja vaikka olin painanut paikan mieleeni Google Mapsistä, en ollut nähnyt sitä. Niilin rantakadusta erkaneva katu oli ilmeisesti ollut pienempi kuin olin olettanut.
Olin suunnilleen tarpeeksi etelässä, joten suuntasin jokseenkin suoraan itään ja toivoin, että osuisin hakemalleni kadulle jossain kohtaa. Päädyin pariksi tunniksi harhailemaan sokkeloisille kujille, ja jos totta puhutaan, se ei ollut hullumpaa hommaa. Tämä oli oikeaa Kairoa, jossa tavalliset ihmiset asuivat, ja sellaista on aina mielenkiintoista nähdä. Suurta ihmisvilinää ei näillä nurkilla ollut, ja väki oli leppoisaa. Pari kertaa pysähdyin ostamaan kylmää juotavaa, mutta muuten pysyin melkein koko ajan liikkeellä.
Harhailu päättyi, kun löysin takaisin Niilille ja palasin pohjoista kohti niin pitkälle, että löysin takaisin kartalleni. Niinhän olisi pitänyt tehdä paljon aiemmin, mutta joskus harhailemalla löytää paljon kiinnostavampia asioita. Koptilainen museo ei ollut enää kaukana, ja sen hyvin ilmastoidut, varjoiset käytävät olivat kovasti tervetullutta vaihtelua. Museon sisällöstä parhaiten jäi mieleen Nag Hammadin kirjoituskokoelma, josta valtaosa on piilossa varastossa mutta osa on näytillä. 1945 löydetyissä koodekseissa on enimmäkseen gnostilaisia tekstejä, mutta myös hermeettistä magiaa ja palanen Platonin Valtiota. Aineisto on aikamoinen aarre. Museossa on myös suuri määrä erityylisiä koptilaisia ikoneja.
Kävin vielä ostoksilla Vanhan Kairon koptilaisessa basaarissa ja kävelin sitten takaisin Tahrirille, josta uskaltauduin hyppäämään taksiin, sillä seuraava käyntikohde oli helppo ilmaista kuskille. Khan al-Khalilin basaari on niin iso, tunnettu ja helppo lausua, että sinne osaavat kaikki taksikuskit.
Yleensä basaarin matkamuistoalue on täynnä turisteja. Nyt tapasin siellä kaksi tai kolme muuta ulkomaalaista. Osa myyntipaikoista oli kiinni ja joidenkin myyjät olivat jättäneet kojunsa tyhjilleen ja menneet istuksimaan kollegojensa kanssa. Näki, että ajat olivat kauppiaille huonot. Moni yritti tehdä kauppaa epätoivon vimmalla ja protestoi ankarasti, jos heidän myyntipuheitaan ei kuunnellut. Toiset tiesivät, etteivät matkalaiset pidä tuputtamisesta, eivätkä tuputtaneet; toiset taas sanoivat, etteivät tuputa, mutta tuputtivat kuitenkin. Tyypillinen kauppias kysyi aina ensimmäiseksi, mistä maasta olin kotoisin, ja kuittasi Suomen aina sanalla Nokia, joskus lisäksi sanoilla "hyvä maa" tai "mukavia ihmisiä" ja joitain kertoja vielä tervehtien "terbe terbe!"
Ostin lopulta pari matkamuistoa ja tuliaista. Tinkiminen kesti kauan. Hankin itselleni punaisesta graniitista veistetyn Nefertitin rintakuvan, joka painoi monta kiloa.
Takseja tuli basaarin erään sisäänkäynnin kohdalle harvakseltaan, ja aina kun yksi pysähtyi kohdalle, selvitin kuljettajan kielitaidon ja käsityksen hotellini sijainnista. Jo toinen kuski ilmoitti tietävänsä, missä hotelli oli, ja kun hinnasta päästiin yksimielisyyteen, hyppäsin kyytiin. Jalat olivat aika väsyksissä, kello oli jo yli neljä iltapäivällä. Olin ollut melkein yhtäjaksoisesti liikkeellä kymmenestä lähtien. Kaupungilla olisi ollut mukava seurata ramadanin loppumisen juhlintaa, mutta olin niin uupunut, että hotelli houkutti enemmän.
Illalla söin hotellin ravintolassa kalliin mutta hyvän ja runsaan illallisen. Matkan parasta ruokaa olin syönyt edellisenä iltana libanonilaisessa ravintolassa, jossa jälkiruokana oli ghazal beirut, lasivillan tapaisella hattaralla päällystetty jäätelö.
Sanomalehdessä hallitus viestitti, että sen kärsivällisyys on loppumassa ja että Mursin kannattajien leirien tyhjentämistä suunnitellaan. Mursin kannattajat vastaavasti ilmoittivat olevansa valmiita marttyyrikuolemaan ja suostuvansa neuvotteluihin vain siltä pohjalta, että Mursi palautetaan virkaansa.
Lento Suomeen oli perjantaiaamuna 9. elokuuta. Kotiin ehdittyäni sain sähköpostia yritykseltä, joka oli järjestänyt oppaani ja hotellini Egyptissä. Firma toivoi, että kirjoittaisin matkastani arvostelun TripAdvisoriin ja kuvaisin erityisesti turvallisuustilannetta, joka oli koko matkani ajan ollut moitteeton. Olin aikeissa kirjoittaa arvostelun, mutta sitä ennen lähdin käymään vielä viimeisiksi lomapäivikseni kotopuoleen Etelä-Pohjanmaalle.
Pari päivää Pohjanmaalta paluuni jälkeen Egyptin turvallisuusjoukot tyhjensivät Mursin tukijoukkojen leirit Nahdan aukiolla ja Rabaa al-Adawiyan moskeijan luona, ja ainakin kuusisataa ihmistä kuoli. Maahan julistettiin poikkeustila. Seuraavana päivänä Mursin kannattajat järjestivät hallituksen kielloista huolimatta lisää protesteja, ja jälleen lähes kaksisataa ihmistä kuoli. Vastareaktion eräs muoto oli kymmenien koptilaisten kirkkojen polttaminen eri puolilla Egyptiä. Hallitus harkitsee Muslimiveljeskunnan kieltämistä.
Tätä kirjoittaessani ei ole vielä varmaa, mihin suuntaan tilanne kallistuu. Sisällissota on mahdollinen; armeija näyttää olevan yhtenäisenä Muslimiveljeskuntaa ja salafisteja vastassa, mutta epäsymmetrinenkin konflikti voi olla verinen ja kestää kauan. Mubarakin kaadossa mukana olleilla liberaaleilla on varmasti jakomielitautinen olo: pitäisi valita, ollako samalla puolella liipasinherkän ja bisnesintressejään suojelevan armeijan vai toivottua jyrkemmän islamistisemmaksi osoittautuneen Muslimiveljeskunnan kanssa.
Lähdin aamupäivällä Vanhaan Kairoon, jossa on koptilaisia kirkkoja. Aiempina päivinä taksit olivat vieneet minut milloin minnekin väärään osoitteeseen, joten päätin kävellä. Minulla ei ollut kunnollista karttaa, joten piirsin Google Mapsin mukaan paperille Niilin tärkeimmät sillat ja pari kadunnimeä. Arvelin, että reitti on helppo, koska sain kulkea suurimman osan matkaa Niilin rantaa pitkin. Totesin, että matkaa oli aika monta kilometriä, mutta en mitannut sitä sen tarkemmin. Nyt jälkeenpäin tarkistin, että koptilaiselle museolle oli hotellilta hiukan alle kymmenen kilometriä.
Puolentoista tunnin kävelemisen jälkeen ennätin Tahririn aukion liepeille. Siellä alkoi olla samantapainen meininki kuin jalkapallo-otteluissa tai suomalaisilla festareilla: kojuissa myytiin muovisia torvia ja monivärisiä pehmosilinterihattuja, ja nuorta porukkaa kerääntyi yhä suurempina joukkoina norkoilemaan aukiolle ja sen lähistölle. Kuten muuallakin Egyptissä, monet kyselivät, mistä olen kotoisin, ja toivottivat tervetulleeksi. Kukaan ei tuntunut suhtautuvan nyreästi ulkomaalaiseen, ja joku halusi kuvaankin kanssani.
Edellisenä päivänä tunnelmassa oli ollut yksi ero, kun olin liikkunut saksalaisen ystäväni kanssa: miehet olivat huudelleen Miriamille jatkuvasti. Naisten ahdistelu on Egyptissä iso ongelma, ja Miriam työskentelee kansalaisjärjestössä, joka pyrkii ehkäisemään sitä. Voi olla, että huivia käyttävä ja muutenkin konservatiivisesti pukeutuva egyptiläinen musliminainen kuulee vähemmän huutelua kuin länsimaalainen, mutta hänkään ei säästy siltä kokonaan. Lisäksi vallankumouksen ja vapauden ilmapiiri oli tarkoitti joillekin vapautta tehdä naisille mitä huvittaa, ja Tahririn alueella tapahtui mielenosoitusten aikana valtava määrä raiskauksia. Joissakin tapauksissa raiskattiin vastapuolen edustajia, mutta kohteeksi saattoi yhtä hyvin osua poliittisesti samaan leiriin kuuluva nainen. Vielä nytkin Tahririn ympäristö oli naisille keskimääräistä tukalampaa aluetta, huutelua oli enemmän.
Aukion jälkeen jatkoin Niiliä seuraten kauemmas etelään. Alkoi olla kuuma, vettä kului, ja lenkkarini alkoivat antaa hajoamisen merkkejä. Kun olin kävellyt yli kolme tuntia, tuumin, että koptilainen alue oli luultavasti mennyt jo ohi. Koptilaisen museon löytäminen olisi edellyttänyt erään tienristeyksen havaitsemista, ja vaikka olin painanut paikan mieleeni Google Mapsistä, en ollut nähnyt sitä. Niilin rantakadusta erkaneva katu oli ilmeisesti ollut pienempi kuin olin olettanut.
Olin suunnilleen tarpeeksi etelässä, joten suuntasin jokseenkin suoraan itään ja toivoin, että osuisin hakemalleni kadulle jossain kohtaa. Päädyin pariksi tunniksi harhailemaan sokkeloisille kujille, ja jos totta puhutaan, se ei ollut hullumpaa hommaa. Tämä oli oikeaa Kairoa, jossa tavalliset ihmiset asuivat, ja sellaista on aina mielenkiintoista nähdä. Suurta ihmisvilinää ei näillä nurkilla ollut, ja väki oli leppoisaa. Pari kertaa pysähdyin ostamaan kylmää juotavaa, mutta muuten pysyin melkein koko ajan liikkeellä.
Harhailu päättyi, kun löysin takaisin Niilille ja palasin pohjoista kohti niin pitkälle, että löysin takaisin kartalleni. Niinhän olisi pitänyt tehdä paljon aiemmin, mutta joskus harhailemalla löytää paljon kiinnostavampia asioita. Koptilainen museo ei ollut enää kaukana, ja sen hyvin ilmastoidut, varjoiset käytävät olivat kovasti tervetullutta vaihtelua. Museon sisällöstä parhaiten jäi mieleen Nag Hammadin kirjoituskokoelma, josta valtaosa on piilossa varastossa mutta osa on näytillä. 1945 löydetyissä koodekseissa on enimmäkseen gnostilaisia tekstejä, mutta myös hermeettistä magiaa ja palanen Platonin Valtiota. Aineisto on aikamoinen aarre. Museossa on myös suuri määrä erityylisiä koptilaisia ikoneja.
Kävin vielä ostoksilla Vanhan Kairon koptilaisessa basaarissa ja kävelin sitten takaisin Tahrirille, josta uskaltauduin hyppäämään taksiin, sillä seuraava käyntikohde oli helppo ilmaista kuskille. Khan al-Khalilin basaari on niin iso, tunnettu ja helppo lausua, että sinne osaavat kaikki taksikuskit.
Yleensä basaarin matkamuistoalue on täynnä turisteja. Nyt tapasin siellä kaksi tai kolme muuta ulkomaalaista. Osa myyntipaikoista oli kiinni ja joidenkin myyjät olivat jättäneet kojunsa tyhjilleen ja menneet istuksimaan kollegojensa kanssa. Näki, että ajat olivat kauppiaille huonot. Moni yritti tehdä kauppaa epätoivon vimmalla ja protestoi ankarasti, jos heidän myyntipuheitaan ei kuunnellut. Toiset tiesivät, etteivät matkalaiset pidä tuputtamisesta, eivätkä tuputtaneet; toiset taas sanoivat, etteivät tuputa, mutta tuputtivat kuitenkin. Tyypillinen kauppias kysyi aina ensimmäiseksi, mistä maasta olin kotoisin, ja kuittasi Suomen aina sanalla Nokia, joskus lisäksi sanoilla "hyvä maa" tai "mukavia ihmisiä" ja joitain kertoja vielä tervehtien "terbe terbe!"
Ostin lopulta pari matkamuistoa ja tuliaista. Tinkiminen kesti kauan. Hankin itselleni punaisesta graniitista veistetyn Nefertitin rintakuvan, joka painoi monta kiloa.
Takseja tuli basaarin erään sisäänkäynnin kohdalle harvakseltaan, ja aina kun yksi pysähtyi kohdalle, selvitin kuljettajan kielitaidon ja käsityksen hotellini sijainnista. Jo toinen kuski ilmoitti tietävänsä, missä hotelli oli, ja kun hinnasta päästiin yksimielisyyteen, hyppäsin kyytiin. Jalat olivat aika väsyksissä, kello oli jo yli neljä iltapäivällä. Olin ollut melkein yhtäjaksoisesti liikkeellä kymmenestä lähtien. Kaupungilla olisi ollut mukava seurata ramadanin loppumisen juhlintaa, mutta olin niin uupunut, että hotelli houkutti enemmän.
Illalla söin hotellin ravintolassa kalliin mutta hyvän ja runsaan illallisen. Matkan parasta ruokaa olin syönyt edellisenä iltana libanonilaisessa ravintolassa, jossa jälkiruokana oli ghazal beirut, lasivillan tapaisella hattaralla päällystetty jäätelö.
Sanomalehdessä hallitus viestitti, että sen kärsivällisyys on loppumassa ja että Mursin kannattajien leirien tyhjentämistä suunnitellaan. Mursin kannattajat vastaavasti ilmoittivat olevansa valmiita marttyyrikuolemaan ja suostuvansa neuvotteluihin vain siltä pohjalta, että Mursi palautetaan virkaansa.
Lento Suomeen oli perjantaiaamuna 9. elokuuta. Kotiin ehdittyäni sain sähköpostia yritykseltä, joka oli järjestänyt oppaani ja hotellini Egyptissä. Firma toivoi, että kirjoittaisin matkastani arvostelun TripAdvisoriin ja kuvaisin erityisesti turvallisuustilannetta, joka oli koko matkani ajan ollut moitteeton. Olin aikeissa kirjoittaa arvostelun, mutta sitä ennen lähdin käymään vielä viimeisiksi lomapäivikseni kotopuoleen Etelä-Pohjanmaalle.
Pari päivää Pohjanmaalta paluuni jälkeen Egyptin turvallisuusjoukot tyhjensivät Mursin tukijoukkojen leirit Nahdan aukiolla ja Rabaa al-Adawiyan moskeijan luona, ja ainakin kuusisataa ihmistä kuoli. Maahan julistettiin poikkeustila. Seuraavana päivänä Mursin kannattajat järjestivät hallituksen kielloista huolimatta lisää protesteja, ja jälleen lähes kaksisataa ihmistä kuoli. Vastareaktion eräs muoto oli kymmenien koptilaisten kirkkojen polttaminen eri puolilla Egyptiä. Hallitus harkitsee Muslimiveljeskunnan kieltämistä.
Tätä kirjoittaessani ei ole vielä varmaa, mihin suuntaan tilanne kallistuu. Sisällissota on mahdollinen; armeija näyttää olevan yhtenäisenä Muslimiveljeskuntaa ja salafisteja vastassa, mutta epäsymmetrinenkin konflikti voi olla verinen ja kestää kauan. Mubarakin kaadossa mukana olleilla liberaaleilla on varmasti jakomielitautinen olo: pitäisi valita, ollako samalla puolella liipasinherkän ja bisnesintressejään suojelevan armeijan vai toivottua jyrkemmän islamistisemmaksi osoittautuneen Muslimiveljeskunnan kanssa.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti