Egyptin arkeologisen museon edessä Tahririn aukion laidassa oli parkissa komppaniallinen M113-miehistönkuljetusajoneuvoja. Jokaisen yläluukulla oli vaunumies vahdissa raskaan konekiväärin kanssa. Sotilaat eivät vaikuttaneet kireiltä, mutta eivät he toisaalta nojailleet rennosti luukunreunoihinkaan.
Tahririn aukio on ollut paljon uutisissa, sillä ensin Mubarakin ja sitten Mursin vastustajat käyttivät sitä leirinään ja kokoontumispaikkanaan. Nytkin siellä oli paljon viirejä ja banderolleja Egyptin lipun väreissä, mutta leirielämää siellä ei enää vietetty eikä väkeä muutenkaan ollut joukoittain. Aukion laidoilla oli kojuja, joissa myytiin t-paitoja, laminoituja pienoisjulisteita ja Guy Fawkes -naamioita. Paidoissa ja julisteissa esiintyivät sotilasvallankaappauksen johtaja el-Sisi ja jotkut muut viimeisimmän vallankumouksen nokkamiehet, Tahririn aukion väkijoukot ja erilaiset iskulauseet vapaudesta ja kansanvallasta; pinsseissä näkyi Egyptin lippuja ja Anwar Sadat.
Assuanissa eräs taksikuski sanoi, että Sadat on ollut Egyptin paras presidentti: hän teki rauhan Israelin kanssa ja sai takaisin Siinain, joka menetettiin israelilaisille 1967. Ensin mainitusta syystähän hänet kai salamurhattiin. En kertonut taksikuskille, että Anwar Sadat oli myös Santun, avaruuslaivaston komentajan, isä. Santtu oli nukke ja mielikuvitushahmo, jonka ylivertaisia saavutuksia selostin sukulaisilleni ennen kouluikää. Nimi oli kai suomalaisittain hienonkuuloinen ja Sadat valikoitui siksi monista uutisissa esiintyvistä henkilöistä Santun isäksi. Uutisista tarttui juttuihini muutakin, sillä julkaisemani Sippolan Sanomat -lehden vaaliluetteloissa oli mukana Jasser Arafat Suomen maaseudun puolueen ehdokkaana. Tunsin myös sympatiaa Irakia kohtaan, sillä sen nimi on oma nimeni takaperin.
Assuanilainen taksikuski kertoi olleensa Mursin kannattaja ja mutta pettyneensä raskaasti. Samaa sanoivat monet muutkin egyptiläiset, joiden kanssa keskustelin; etenkin Kairossa monet halusivat ehdottomasti kertoa poliittisista näkemyksistään. Hotellin aamiaisella miestarjoilija tiedusteli ensin täysin neutraalilla äänellä - ei erityisen ystävällisesti - matkani senastista sujumista; vähän ajan päästä hän tuli yhtäkkiä pöytäni luo ja kysyi, mitä ajattelen Egyptin kriisistä. Vastasin, että tilanne on monimutkainen, jolloin hän kysyi heti, että miten niin monimutkainen. Tuntui kummalta olla kuulusteltavana näin hienossa hotellissa, jossa henkilökunta kaikkiaan oli toiminut hyvin ammattimaisesti, mutta aika oli sellainen. Tarjoilijaa tuntui ahdistavan ajatus, että ulkomailla ei ymmärretä Egyptin tilannetta. Hän ei ollut Mursin kannattaja, ja hän oli vahvasti sitä mieltä, että Muslimiveljeskunta oli käytännössä ryöstänyt vaalivoiton.
Myös oppaani päätyi väittelemään politiikasta Kairossa asuvan saksalaisen ystäväni kanssa, kun kiersimme kolmisin kaupungin hienoimpia moskeijoita. Hän ei ollut selkeästi Mursin puolella, mutta toi vahvasti esiin, että presidentti oli kuitenkin valittu demokraattisesti ja syrjäytetty sotilasvallankaappauksella. Tästä syntyi yhteisymmärrys, joskin ystäväni lisäsi, että Muslimiveljeskunnalla oli vaaleissa huomattava etulyöntiasema liberaaleihin ja maallistuneisiin poliittisiin liikkeisiin verrattuna, sillä veljeskunnalla oli 90 vuoden historia ja valmis kenttäorganisaatio, joka kykeni mobilisoimaan äänestäjiä kaikkialla. Muslimiveljeskunnalla oli myös perussuomalaisten tapaista silmää populismille: se jakoi ruokaa köyhille äänestäjille. Muslimiveljeskunta kelpasi monelle myös siksi, että se esiintyi hyvin sovittelevana ja maltillisena tiukan islamistisiin salafisteihin verrattuna. Maallistuneella elämänmenolla on jalansijaa Egyptissä, ja koptilaisia kristittyjäkin on kymmenisen prosenttia väestöstä.
Aika pian Mursin valtaantulon jälkeen alkoi näyttää siltä, ettei Muslimiveljeskunta ollut islamismissaan aivan niin maltillinen kuin oli antanut ymmärtää. Teatterien ohjelmiston "säädyttömyyteen" alettiin vaivihkaa puuttua, ja taide-elämässä alkoi muutenkin tunnelma käydä painostavaksi. Enemmistöllä egyptiläisistä oli kuitenkin isompia murheita. Vähän useampi alkoi ajatella asioita uudelleen siinä vaiheessa, kun Mursi koetti kylmästi kasvattaa valtaoikeuksiaan.
Tavallisten ihmisten suurin murhe oli ollut huono talous, ja he odottivat Mursilta kärsimättömästi parannuksia. Sähkön ja bensan jakeluongelmat tuntui kuitenkin vain pahenevan, ja monet vähävaraiset katsoivat, että Muslimiveljeskunta oli unohtanut heidät heti vaalien mentyä. Muutamassa kuukaudessa moni entinen Mursin äänestäjä oli valmis palaamaan Tahririn aukiolle.
Kun armeija el-Sisin johdolla sitten siirsi presidentin sivuun, sähkökatkot vähenivät heti jyrkästi ja bensajonot katosivat. Hallituksen toimia siis sabotoitiin salaa, joten ei ole ihme, ettei talous kohentunut. Eipä silti, Mursille suodussa ajassa talous tuskin olisi ehtinyt mullistua mihinkään suuntaan, vaikka kaikki olisivat soutaneet samaan suuntaan.
Kairossa oli rauhallista, kun liikuin keskustassa ja vähän syrjemmässäkin. Näin Mursin kannattajien mielenosoituksen Salah Salemin kadulla, mutta siihen osallistui vain muutamia satoja ihmisiä ja tunnelma oli enemmän karnevaalimainen kuin vihainen. Mielenosoituksesta aiheutunut ruuhka ei oikeastaan erottunut Kairon normaalista liikenteestä. Pääosa Mursin tukijoukoista oli koolla al-Nahdan aukiolla ja Rabaa al-Adawiyan moskeijan luona. Näin korkeat hiekkasäkkisuojat, mutta matkan päästä, ja kaikki oli vielä levollista.
Tahririn aukio on ollut paljon uutisissa, sillä ensin Mubarakin ja sitten Mursin vastustajat käyttivät sitä leirinään ja kokoontumispaikkanaan. Nytkin siellä oli paljon viirejä ja banderolleja Egyptin lipun väreissä, mutta leirielämää siellä ei enää vietetty eikä väkeä muutenkaan ollut joukoittain. Aukion laidoilla oli kojuja, joissa myytiin t-paitoja, laminoituja pienoisjulisteita ja Guy Fawkes -naamioita. Paidoissa ja julisteissa esiintyivät sotilasvallankaappauksen johtaja el-Sisi ja jotkut muut viimeisimmän vallankumouksen nokkamiehet, Tahririn aukion väkijoukot ja erilaiset iskulauseet vapaudesta ja kansanvallasta; pinsseissä näkyi Egyptin lippuja ja Anwar Sadat.
Assuanissa eräs taksikuski sanoi, että Sadat on ollut Egyptin paras presidentti: hän teki rauhan Israelin kanssa ja sai takaisin Siinain, joka menetettiin israelilaisille 1967. Ensin mainitusta syystähän hänet kai salamurhattiin. En kertonut taksikuskille, että Anwar Sadat oli myös Santun, avaruuslaivaston komentajan, isä. Santtu oli nukke ja mielikuvitushahmo, jonka ylivertaisia saavutuksia selostin sukulaisilleni ennen kouluikää. Nimi oli kai suomalaisittain hienonkuuloinen ja Sadat valikoitui siksi monista uutisissa esiintyvistä henkilöistä Santun isäksi. Uutisista tarttui juttuihini muutakin, sillä julkaisemani Sippolan Sanomat -lehden vaaliluetteloissa oli mukana Jasser Arafat Suomen maaseudun puolueen ehdokkaana. Tunsin myös sympatiaa Irakia kohtaan, sillä sen nimi on oma nimeni takaperin.
Assuanilainen taksikuski kertoi olleensa Mursin kannattaja ja mutta pettyneensä raskaasti. Samaa sanoivat monet muutkin egyptiläiset, joiden kanssa keskustelin; etenkin Kairossa monet halusivat ehdottomasti kertoa poliittisista näkemyksistään. Hotellin aamiaisella miestarjoilija tiedusteli ensin täysin neutraalilla äänellä - ei erityisen ystävällisesti - matkani senastista sujumista; vähän ajan päästä hän tuli yhtäkkiä pöytäni luo ja kysyi, mitä ajattelen Egyptin kriisistä. Vastasin, että tilanne on monimutkainen, jolloin hän kysyi heti, että miten niin monimutkainen. Tuntui kummalta olla kuulusteltavana näin hienossa hotellissa, jossa henkilökunta kaikkiaan oli toiminut hyvin ammattimaisesti, mutta aika oli sellainen. Tarjoilijaa tuntui ahdistavan ajatus, että ulkomailla ei ymmärretä Egyptin tilannetta. Hän ei ollut Mursin kannattaja, ja hän oli vahvasti sitä mieltä, että Muslimiveljeskunta oli käytännössä ryöstänyt vaalivoiton.
Myös oppaani päätyi väittelemään politiikasta Kairossa asuvan saksalaisen ystäväni kanssa, kun kiersimme kolmisin kaupungin hienoimpia moskeijoita. Hän ei ollut selkeästi Mursin puolella, mutta toi vahvasti esiin, että presidentti oli kuitenkin valittu demokraattisesti ja syrjäytetty sotilasvallankaappauksella. Tästä syntyi yhteisymmärrys, joskin ystäväni lisäsi, että Muslimiveljeskunnalla oli vaaleissa huomattava etulyöntiasema liberaaleihin ja maallistuneisiin poliittisiin liikkeisiin verrattuna, sillä veljeskunnalla oli 90 vuoden historia ja valmis kenttäorganisaatio, joka kykeni mobilisoimaan äänestäjiä kaikkialla. Muslimiveljeskunnalla oli myös perussuomalaisten tapaista silmää populismille: se jakoi ruokaa köyhille äänestäjille. Muslimiveljeskunta kelpasi monelle myös siksi, että se esiintyi hyvin sovittelevana ja maltillisena tiukan islamistisiin salafisteihin verrattuna. Maallistuneella elämänmenolla on jalansijaa Egyptissä, ja koptilaisia kristittyjäkin on kymmenisen prosenttia väestöstä.
Aika pian Mursin valtaantulon jälkeen alkoi näyttää siltä, ettei Muslimiveljeskunta ollut islamismissaan aivan niin maltillinen kuin oli antanut ymmärtää. Teatterien ohjelmiston "säädyttömyyteen" alettiin vaivihkaa puuttua, ja taide-elämässä alkoi muutenkin tunnelma käydä painostavaksi. Enemmistöllä egyptiläisistä oli kuitenkin isompia murheita. Vähän useampi alkoi ajatella asioita uudelleen siinä vaiheessa, kun Mursi koetti kylmästi kasvattaa valtaoikeuksiaan.
Tavallisten ihmisten suurin murhe oli ollut huono talous, ja he odottivat Mursilta kärsimättömästi parannuksia. Sähkön ja bensan jakeluongelmat tuntui kuitenkin vain pahenevan, ja monet vähävaraiset katsoivat, että Muslimiveljeskunta oli unohtanut heidät heti vaalien mentyä. Muutamassa kuukaudessa moni entinen Mursin äänestäjä oli valmis palaamaan Tahririn aukiolle.
Kun armeija el-Sisin johdolla sitten siirsi presidentin sivuun, sähkökatkot vähenivät heti jyrkästi ja bensajonot katosivat. Hallituksen toimia siis sabotoitiin salaa, joten ei ole ihme, ettei talous kohentunut. Eipä silti, Mursille suodussa ajassa talous tuskin olisi ehtinyt mullistua mihinkään suuntaan, vaikka kaikki olisivat soutaneet samaan suuntaan.
Kairossa oli rauhallista, kun liikuin keskustassa ja vähän syrjemmässäkin. Näin Mursin kannattajien mielenosoituksen Salah Salemin kadulla, mutta siihen osallistui vain muutamia satoja ihmisiä ja tunnelma oli enemmän karnevaalimainen kuin vihainen. Mielenosoituksesta aiheutunut ruuhka ei oikeastaan erottunut Kairon normaalista liikenteestä. Pääosa Mursin tukijoukoista oli koolla al-Nahdan aukiolla ja Rabaa al-Adawiyan moskeijan luona. Näin korkeat hiekkasäkkisuojat, mutta matkan päästä, ja kaikki oli vielä levollista.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti