Esfahan

Shirazin lähellä pellot ovat kuin suoraan Kauhavan alajoelta: viivasuoraa tasankoa, siellä täällä pörrää Massikoita ja jopa vaaleanvihreitä Claas-puimureita. Mutta alajoella ei ole vaaleanruskeita vuoria, jotka yhtäkkiä nousevat tasangosta. Kuinka täällä maatalous voi toimia? Niin kuivaa, että nurmikoita kastellaan jatkuvasti.

Istun linja-autossa matkalla Shirazista Esfahaniin. Ympärillä hiekkaerämaata, jossa kasvaa vain pientä surkeaa vihertävää siellä täällä. Kuuntelen alussa Doorsin The Endiä. "The blue bus is calling us..." Tämä on kyllä oranssi, mutta kuuman eksoottinen tunnelma on sama. Ehkä The Endin erämaalataus on peräisin Oliver Stonen Doors-leffasta. Toisaalta tietty hikinen mielleyhtymä voi olla myös Ilmestyskirja.Nytistä. This is dead land, this is cactus land... Sanoi Eliot.

Vieressä on istunut luonnollisesti bussin lihavin mies, joka etenkin nukahdettuaan on levittynyt koko majesteetillisuudellaan kylkeäni vasten. Samalla edessä istuva teini on kaatanut selkänojansa syliini. Vaatii vähän zeniläistä meininkiä. Onneksi ilmastointi pelaa. Olen lukenut Cormac McCarthyn The Roadia ja kuunnellut musiikkia mp3-soittimella. Musiikki on tärkeää tässä, sen avulla voi sulkea osan nykyhetkestä (äänet) ulkopuolelle.

Nyt jos sulkisin silmät, siirtyisin hetkessä Conanin kohtaukseen, jossa Thulsa Doom ja kumppanit seisovat nuoren Conanin ja hänen äitinsä edessä. Basil Poledouris, joka musiikin sävelsi, on nykyään matojen muonaa. Paras elokuvasäveltäjä evö.

Perillä Esfahanissa totean, että Facebook-blokkaus on taas voimassa.