Don Boscon orpokoti

Kun viisumit myöntävä viraston päällikkö saapui aamulla työmaalleen, saimme lisävahvistuksen, ettei jatkoviisumin kanssa ole mitään ongelmia. Se vain maksaa 153 dollaria per nuppi. Minkäs siinä paljon teit, kaivoimme kuvetta, mutta oppaan kanssa puhuttiin, että asiaan palataan matkanjärjestäjämme Hakuna Matata Toursin kanssa.

Kun myöhemmin puhuimme asiasta Hakuna Matata pomon Kennedyn kanssa, kuulimme, että Kongon rajalla myönnetyt viikon ja kahden viisumit eivät edes olleet virallisia vaan niistä kertyvät tuotot menivät suoraan virkamiesten omiin taskuihin. Virallisen Kongon viisumin perushinta oli 140 dollaria. Eipä silti, maahanmuuttovirastosta saamamme viisumi oli hyvin samannäköinen leimapohjainen viritys kuin ensimmäisemmekin.

Valmiit viisumit luvattiin iltapäiväksi, joten meillä oli koko päivä aikaa tehdä muita asioita. Halusimme vierailla orpokodissa, ja Gomassahan sellainen toki oli. Kaupungin kupeessa oli varsin iso Ngangin orpokoti, jossa oli asuintilat 300 lapselle ja muita tiloja yhteensä 450 lapselle -- monet seudun köyhien perheiden lapsista käyvät Ngangissa syömässä. Orpokodin toiminnasta vastasivat Don Boscon eli Giovanni Boscon (1815-1888) perustaman salesiaanien sääntökunnan papit. Paikkaa esitteli meille isä Piero.

Orpokotiasiaan oli törmännyt matkalla moneen otteeseen. Fidele oli kasvanut Rosamond Carrin perustamassa orpokodissa, ja matkanjärjestäjämme oli perustanut kaksi orpokotia, yhden Bunaganaan Kongoon ja toisen Gisenyihin Ruandaan.

Salesiaanien sääntökunta korostaa koulunkäynnin merkitystä, ja sen vuoksi sen ylläpitämissä orpokodeissa panostetaan kattavan opetuksen antamiseen orvoille, perheistään sodassa tai luonnonmullistuksissa eksynyille ja köyhille lapsille. Ngangissa lapsilla ja nuorilla on tilaisuus edetä peruskoulun kautta ammattikoulutukseen: orpokodissa on hyvät tilat muun muassa talonrakennuksen, puunveiston (erityisesti huonekalujen teon), maanviljelyksen ja metallitöiden opettamiseen. Siellä ollessa ei huomannut kysyä, onko tarjolla myös tekstiilityön ja ruoanlaiton opetusta. Koulutuksen ohella pidetään tärkeänä mahdollisuutta pelata pelejä ja urheilla, ja sillekin Ngangissa oli rakennettu hyvät puitteet.

Tilat olivat karut mutta siistit. Kun ehdimme 4--6-vuotiaiden lasten osastolle, meidät piiritti parvi kädet ojossa taapertavia tyyppejä, jotka kaikki halusivat valkonaamaisten vieraiden syliin. Lapsia oli niin paljon ja henkilökuntaa niin vähän, että pikkuiset kärsivät varmasti halipulasta. Simonista paljastui uusi sympaattinen puoli, ja lapset pitivät hänestä kauheasti.

Vierailun päätteeksi istuimme isä Pieron kanssa kahvilla ja kyselimme häneltä Kongon tilanteesta ja orpokodin tulevaisuudesta. Hänestä pahin ongelma oli se, että sota oli jättänyt jälkeensä niin paljon täysin särkyneitä lapsia. Esimerkiksi lapsisotilaiksi värvätyistä oli hyvin vaikea enää koulia tavallisia kansalaisia.

Jos vierailee Kongossa tai Ruandassa, kannattaa käydä orpokodissa. Siellä näkemiään ja kuulemiaan asioita ei unohda.