Rituaalinaamiot

Ostin puisen elefanttiaiheisen rituaalinaamion viimevuotiselta reissulta Tansaniasta. Sansibarilaisen liikkeen myyjä selosti, mistä maasta ja mistä kulttuurista minkäkin naamion esikuva oli peräisin: saarelta, Tansanian mannermaalta, Keniasta, Malawista. Melkein kaikki olivat hienosti maalattuja ja lakattuja, ja siksi eräät erottuivat joukosta: ne olivat maalaamattomia, pölyisiä ja karkeatekoisia, ja mikä silmiinpistävintä, häijyn tai piinatun näköisiä. Ne olivat Kongosta, ja niiden hinnat olivat muihin nähden moninkertaiset. En olisi halunnut ostaa Tansaniasta kongolaista naamiota vaikka hinta olisi ollut pienempikin, mutta takaraivoon jäi ajatus, että sellaisen pahaenteistä mystiikkaa huokuvan naamion haluaisin saada. Jälkeenpäin ajatellen suunnitelma lähteä Kongoon alkoi kyteä juuri tuolloin.

Ennen Gomasta lähtöä piti siis lähteä etsimään rituaalinaamioita. Niitä ei tarvinnut kaukaa hakea, sillä lähellä hotellia oli turistien naruttamiseen erikoistunut rihkamatori. Rituaalinaamiot olivat päämyyntiartikkeli ja lähtöhinnat tolkuttomia. Valitsin kaksi tarpeeksi oudon näköistä, joista toisen esikuvana oli ollut Luba-heimon ja toisen Songye-heimon naamio: ensin mainitun lähtöhinta oli 70 dollaria, sain sen lopulta 25 dollarilla. Toisen lähtöhinta oli 85 dollaria, mutta sain senkin 25 dollarilla. Sumeilematon tinkiminen istuu huonosti suomalaiseen tyyliin, ja monen reissun kokemuksellakin sitä edelleen vierastaa. Tulos oli tällä kertaa ehkä prosentuaalisesti hyvä, mutta eiköhän minut silti ryöstetty kaupanteossa. Lisäksi oli melko mahdotonta tietää, missä naamiot oli oikeasti tehty. Käytössä ollutta antiikkitavaraa ne eivät missään nimessä olleet; jossain niitä tehdään sarjatuotantona, sillä samoja naamioita kaupattiin Ruandassakin. Sielläkin tosin tiedettiin kertoa oikeaa heimoa myöten, että kyse on kongolaisista naamioista.

Maskit päätynevät olohuoneeseen sohvan yläpuolelle.