Nykyistä hyvin järjestettyä, siistiä Ruandaa ja sen ilmeisen työteliäitä asukkaita katsellessa alkaa miettiä, kuinka on mahdollista, että vain kuusitoista vuotta sitten täällä vallitsi murhanhimoinen kaaos.
Kansanmurhan museo on rakennettu paikkaan, jonne on haudattu 300 000 vuoden 1994 uhria. Kaikkiaan kuolleita oli paikallisten lähteiden mukaan yli miljoona, kansainvälisten arvioiden mukaan ehkä 800 000. Tappamiseen kului aikaa noin sata päivää. Jopa natseilta, joilla oli etunaan vanha saksalainen aikaansaavuus, vei jonkin aikaa optimoida joukkotuhontansa vastaaviin teholukemiin.
Ruandassa ei perustettu Treblinkan tapaisia teollisia tuhoamisleirejä eikä käytössä ollut raskaita aseita. Homma hoidettiin henkilökohtaisin asein, joista ilmeisesti enemmistö oli lyömäaseita. Ennen murhien alkua hallitus tuotti maahan muun muassa valtavan erän viidakkoveitsiä, ja niiden kahvoja pitelemään värvättiin propagandalähetysten avulla satoja tuhansia. Yhden sortin crowd-sourcingia.
Kansanmurhan toteutukseen tarvitaan määrätietoisia, ahkeria tekijöitä, ja ruandalaiset eivät selvästikään ole mitään vetelää sakkia. Jos olisivat, kansanmurha olisi jäänyt pelkäksi "etniseksi kahakoinniksi", jollaisena YK siihen liian pitkään suhtautui. Veikkaan, että suomalaisetkin olisivat aika perusteellisia siinä lajissa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti