Nyiragongon tulivuori

Kongon demokraattisen tasavallan puolelle Gomaan siirryttiin varhain aamulla 13. heinäkuuta. Kaupunki on sekava, värikäs, äänekäs ja rosoinen. Siihen ei tutustuttu tällä kertaa lähemmin, vaan poistuimme samaa vauhtia kaupungista ja suuntasimme kohti Nyiragongon tulivuorta. Ohitimme matkalla ainakin kolme isoa YK-tukikohtaa, jotka oli ympäröity konteilla, hiekkasäkeillä ja piikkilangalla. Kongossa on melkein 20 000 YK-sotilasta, mutta turvallisuustilanteen parannuttua määrä on alkanut vähentyä.

Nyiragongo on 3470 metrin korkuinen aktiivinen tulivuori Goman pohjoispuolella. Se purkautui viimeksi vuonna 2002 ja tuhosi merkittävän osan Gomasta. Se on myös turistikohde ja osa Virungan kansallispuistoa. Kraaterille järjestetään kahden päivän matkoja, joissa ensimmäisenä päivänä noustaan kraaterin reunalle ja leiriydytään sinne, ja toisena laskeudutaan alas. Nousu oli pirun rankka.

Porukassa oli kaksihenkisen suomalaisretkikunnan lisäksi pari brittityttöä, brittijournalisti, kaksi Kalašnikovein aseistettua puistonvartijaa ja kaksi kantajaa.

Ensimmäinen pätkä noustiin ankarassa helteessä ja kovalla vauhdilla ylänköviidakon läpi, ja tässä vaiheessa alkoi jo pahasti piiputtaa ja heräsi pelko, kestääkö kunto mitenkään. Vähitellen ilma viileni armollisesti, kun päästiin ylemmäksi, mutta vahinko oli jo tapahtunut ja voimat tuntuivat olevan finaalissa.

Kesken ei kumminkaan voinut jättää. Täysimittainen viidakko vaihtui miehenkorkuiseksi lepikoksi, sitten yhä karummaksi ja matalammaksi, kunnes lähestyttiin huippurinnettä, joka oli likimain paljasta. Viimeisellä pätkällä eteneminen jyrkässä irtosoraisessa rinteessä oli puhdasta tuskaa. Kilimanjarolla ei ollut kertaakaan näin vaikeaa. Huippu tuli silti ennen pitkää vastaan, ja vaiva kannatti.

Kraaterin reunalle saapuessamme savupilvi peitti punaisen hehkun kokonaan, mutta näky oli hurja, kun laavajärvi myöhemmin illalla tuli esiin udun takaa. Kraaterin halkaisija on 1200 metriä, ja pohjalla 800 metriä alempana on 600 metrin levyinen tulinen järvi. Sitä jää tuijottamaan: järven yhdellä laidalla käyvät palavat mainingit altaan reunoja vasten, keskemmällä magmaa pulppuaa ja roiskahtelee korkealle ilmaan. Kaikkialla kiviaines vuoroin jähmettyy ja taas sulaa laavaan.

Huipulla oli kylmä, etenkin siinä vaiheessa, kun kylmä iltaviima alkoi kouria hikisten vaatteiden alle. Puistovartija viritti tulen puuhiilestä, jota hän oli jättänyt huipulle edellisenä päivänä, ja se pelasti illan. Turistit kerääntyivät valkean ympärille kuin moskiitot, ja siinä vaihdettiin yksi ja toinen matkatarina.

Noustessa ajatteli, että tuli pakattua liian lämpimät (=painavat) vaatteet, mutta yöllä ajatukset olivat päinvastaisia. Paidasta, fleecestä ja takista huolimatta makuupussissa tuli vilu.

Paluumatka aloitettiin pian kuuden jälkeen aamulla. Vauhti oli taas kova, ja kun menomatka oli kestänyt neljä ja puoli tuntia, laskeutumiseen kului vain reilu kaksi. Etenimme pitkät pätkät samaa reittiä kuin laava vuonna 2002: aivan ylhäällä kivinen polku näytti nimenomaan jähmettyneeltä laavavirralta, mutta mitä alemmaksi ja lämpimämpään päästiin, sitä pienemmäksi sepeliksi laavakivi oli murentunut.

Meikäläiset lipsuivat ja kaatuilivat kivikossa, kantajat eivät.